Biohiili voi olla keino hillitä maatalouden ympäristövaikutuksia

Biohiilen lisääminen maaperään voi muun muassa suitsia typen huuhtoutumista pelloilta vesistöihin, ilmenee Helsingin yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta.

Biohiilellä on korkea ominaispinta-ala ja huokoinen rakenne, jotka voivat parantaa maaperän kykyä pidättää vettä ja ravinteita ja näin edistää niiden saatavuutta viljelykasveille.

Tutkija Subin Kalu selvitti väitöskirjassaan biohiilen pitkäaikaisvaikutuksia neljässä kokeessa eteläsuomalaisilla pelloilla, joille oli tehty biohiilikäsittely 2–8 vuotta aiemmin.

Vaikka biohiilen vaikutukset eivät olleet yhdenmukaiset, tutkija havaitsi peltojen kasvuun liittyviä parannuksia.

”Joissain tapauksissa biohiilellä tuntui olevan maatalouden kannalta hyödyllinen vaikutus, joka näkyi sadon ja kasvien typenoton lisääntymisenä ja maaperän entistä parempana kykynä pidättää nitraattia”, tutkija kertoo.

Typen huuhtoutumisen estämisen lisäksi biohiili vähensi maaperän dityppioksidipäästöjä ja muita ympäristöhaittoja. Dityppioksidi on voimakas kasvihuonekaasu.

Turvallinen keino lisätä hiilen varastointia maaperään

Aiemmin ei ole tutkittu, säilyvätkö kerran tehdyn biohiilikäsittelyn edulliset vaikutukset pitkällä aikavälillä ja erityisesti pohjoisen havumetsävyöhykkeen ilmastossa.

”Pitkäaikaisvaikutusten selvittäminen on tärkeää, jotta biohiilen mahdolliset haittavaikutukset voidaan todeta ennen maaperän laajamittaista käsittelyä, sillä biohiiltä ei voi poistaa maaperästä jälkikäteen”, Kalu toteaa.

Hänen mukaansa biohiilen levittämisellä ei ollut kielteisiä vaikutuksia tutkimusajanjakson aikana. Tämä viittaa siihen, että biohiilen lisääminen viljelymaille on turvallinen keino kasvattaa viljelysmaiden maaperän hiilivarastoa.

Sitoo hiilen jopa tuhansiksi vuosiksi

Biohiilet ovat erittäin pysyviä, huokoisia hiilipitoisia aineita, joita valmistetaan puuhakkeen tai muun orgaanisen aineksen pyrolyysillä eli kuivatislauksella.

Biohiili on viime aikoina ollut suuren kiinnostuksen kohteena. Syynä on, että biohiili itsessään sitoo hiiltä maahan, sillä se valmistetaan puusta tai kasveista, jotka käyttävät ilmakehän hiilidioksidia.

Lisäksi biohiilen lisäämisellä maaperään voi olla muita myönteisiä vaikutuksia maataloudelle ja ympäristölle.

Biohiili voi säilyä maassa satoja, jopa tuhansia vuosia, mikä osoittaa sen kyvyn sitoa hiiltä maaperään pitkäksi ajaksi.

(Kuva Subin Kalu ja Priit Tammeorg) Biohiili voi muuttaa maaperän kemiallisia, fysikaalisia ja biologisia ominaisuuksia niin, että kasvihuonepäästöt ja ravinteiden huuhtoutuminen saattavat ajan myötä vähentyä.

Lue myös:

Biohiili vaivuttaa hiilidioksidin Ruususen uneen

Biohiilestä apua suljettujen kaivosten maisemointiin

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia