Energiayhtiö Fortum ja teräksen valmistaja Outokumpu selvittävät mahdollisuuksia vähentää terästuotannon hiilidioksidipäästöjä pienydinvoiman avulla.
Yhtiöt ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen yhteisestä selvitystyöstä, jonka tavoitteena on arvioida pienydinvoiman (Small Modular Reactors, SMR) toteutettavuutta Suomessa.
Yksi vaihtoehto tulevan pienydinvoimalan sijaintipaikaksi on Outokummun terästehtaan ympäristö Torniossa.
Kumppanukset pyrkivät selvityksen ensimmäisessä vaiheessa tunnistamaan mahdolliset liiketoimintamallit ja tekniset ratkaisut jatkokehitystä varten. Mahdolliset investointipäätökset tehdään myöhemmin.
”Päästötöntä sähköntuotantoa tarvitaan lisää”
”Raskaan teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on edellytys hiilineutraalille Euroopalle ja puhdas energia suuressa mittakaavassa on sen keskeinen mahdollistaja”, sanoo Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo tiedotteessa.
Hänen mukaansa Fortum on yksi harvoista eurooppalaisista yrityksistä, joka pystyy toimittamaan päästötöntä sähköä suuressa mitassa jo nyt.
”Tulevaisuudessa päästötöntä sähköntuotantoa tarvitaan kuitenkin lisää. On hienoa aloittaa yhteistyöstä Outokummun kaltaisen terästeollisuuden edelläkävijän kanssa uuden ydinvoiman tulevaisuuden mahdollisuuksien kartoittamiseksi Pohjoismaissa.”
”Ydinvoima ainoa vaihtoehto”
Outokummun toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo suomalaisyhtiön olevan eturintamassa terästeollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.
”Kehittyvien teknologioiden mahdollisuuksien selvittäminen energiatarjonnassa on meille luonteva askel hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä”, Malinen toteaa.
Energiaintensiivisillä teollisuudenaloilla ja koko yhteiskunnassa tarvitaan Malisen mukaan tuuli-, aurinko- ja vesivoiman lisäksi vakaata ja päästötöntä energiaa.
”Ydinvoima on tällä hetkellä siihen ainoa vaihtoehto. Siksi haluamme tutkia pienydinvoimaloiden tarjoamia mahdollisuuksia yhdessä Fortumin kanssa osana vastuullisuustyötämme.”
Osa Fortumin tutkimusohjelmaa
Outokummun kanssa solmittu aiesopimus on osa Fortumin marraskuussa 2022 käynnistämää selvitystä uuden ydinvoiman tulevaisuuden edellytyksistä.
Kaksivuotisen ohjelman aikana Fortum tutkii laaja-alaisesti kaupallisia, teknologisia, yhteiskunnallisia, poliittisia ja lainsäädännöllisiä edellytyksiä sekä pienydinvoimalle että suurille reaktoreille Suomessa ja Ruotsissa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös uusia kumppanuuksia ja liiketoimintamalleja.
Fortum on tehnyt Outokummun lisäksi yhteistyösopimuksia brittiläisen Rolls-Royce SMR:n, ranskalaisen EDF:n, ruotsalaisen Kärnfull Nextin ja suomalaisen Helenin kanssa.
(Kuva Outokumpu) Outokummun Tornion-tehdas kuuluu maailman suurimpiin ruostumatonta terästä valmistaviin tuotantolaitoksiin.
Lue myös:
Outokumpu suunnittelee biokoksaamo- ja biometaanilaitosta Tornioon
Metallinjalostus pyrkii kohti hiilineutraaliutta
Pienydinreaktorit ovat ”pienen ja ketterän pelipaikka”
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.