Diplomi-insinööri Kalle Saarimaa on nimitetty liiketoimintajohtajaksi ja operatiiviseksi johtajaksi uuteen kiertotalouden suuryritykseen.
Yritys muodostui, kun ruotsalainen sijoitusyhtiö Summa Equity osti Fortum Recycling & Wasten liiketoiminnot, jotka puolestaan yhdistyivät NG Groupin kanssa.
Aiheesta aiemmin: Fortum myy kierrätys- ja jäteliiketoimintansa Summa Equitylle – 800 miljoonan euron kauppa
Uuden pohjoismaisen kiertotalousyhtiön nimi on kuluvan vuoden toisesta kvartaalista alkaen NG Nordic.
Tarjous josta ei voinut kieltäytyä
Saarimaa toimi Fortum Circular Solutionsin johtajana vuoteen 2023 asti ja palaa siis nyt yhtiöön. Välissä hän työskenteli ympäristöteknologiayritys Tana oy:n toimitusjohtajana.
”Fiilis on yhtä aikaa haikea ja innostunut, eikä päätös ollut ihan helppo. Jonkin aikaa piti harkita, kun kysyttiin. Tana on hieno firma, jossa on ollut tosi kiva olla töissä”, Saarimaa sanoo.
”NG Nordic on kuitenkin Pohjoismaiden toiseksi suurin jäteyhtiö, jonka uudet omistajat hakevat kunnianhimoista kasvua. Tästä työstä ei voinut kieltäytyä.”
Saarimaa jatkaa edelleen Tana oy:n strategisten kasvusuunnitelmien ja yritysostoihin liittyvien hankkeiden parissa aktiivisena hallituksen jäsenenä.
Hän säilyttää myös asemansa Tanan osakkeenomistajana.
Jotain vanhaa, paljon uutta
Kalle Saarimaa siirtyy yhtiön palvelukseen 10. helmikuuta johtamaan liiketoiminta-aluetta, joka on erikoistunut vaarallisten aineiden käsittelyyn sekä jätehuollon kokonaisratkaisuiden tarjoamiseen teollisuusasiakkaille.
Lisäksi hän vastaa operatiivisen johtajan roolista.
Työskennellessään Fortumissa vuosina 2017–2023 hänellä oli keskeinen rooli yhtiön kierrätys- ja jäteliiketoimintojen muuntamisessa paikallisesta vaarallisten jätteiden käsittelystä johtavaksi kiertotalousratkaisujen tarjoajaksi Pohjoismaissa.
Saarimaa näkee, että fuusion myötä syntyvässä yhtiössä on paljon tuttua mutta vielä enemmän täysin uutta.
”Sama erinomainen osaaminen on yhä tallessa, paljon hyviä asiakkaita sekä paljon innovaatioita ja ideoita siitä, miten jätehuoltoa ja kierrätystä voisi kehittää tulevaisuudessa”, hän kuvailee.
”Toisaalta fuusio tuo yhdistyvälle yhtiölle todella vahvan jalansijan Pohjoismaissa. Syntyy erittäin kilpailukykyinen kokonaisuus tarjoamaan ratkaisuja milteipä kaikkiin asiakkaiden kierrätyksen ja jätehuollon vaiheisiin.”
Hiilestä raaka-aineita, kierrätys nousuun
Saarimaa näkee, että omistajapohjan muutos on tehnyt liiketoiminnoille hyvää.
”Fortumissa Recycling & Waste oli yksikkö muiden joukossa yhtiössä, joka toimi lähtökohtaisesti energia-alalla”, hän pohtii ja jatkaa:
”Nyt fuusioituva kokonaisuus toimii puhtaasti jätehuollossa ja kiertotaloudessa, ja omistajien päästrategia on kasvaa juuri tällä toimialalla.”
”Tämä avaa entistä enemmän mahdollisuuksia investoida ja kasvaa. Yhtiön koko tuo innovaatiovoimaa, ja yhtiössä on hyvin vahva tutkimus- ja tuotekehitystiimi.”
Yksi Saarimaan lempilapsista on hiilidioksidin talteenottoa ja hyödyntämistä kehittävä Carbon2x-konsepti, jonka ideoinnissa hän oli tiiviisti mukana jo Fortumin-aikanaan.
Aiheesta aiemmin: Fortumin pilotti onnistui – jätteenpolton hiilipäästöt muuttuvat fossiilittomaksi muoviksi
”Sen kehittämistä jatketaan NG Nordicissa. Se on yksi tärkeistä strategisista prioriteeteista”, Saarimaa uskoo.
Globaali näkemys vahvistui
Kalle Saarimaalla on laaja-alaista kansallista ja kansainvälistä kokemusta ja asiantuntemusta kiertotalousratkaisuista ja ympäristöpalveluista.
Tanassa vietetyt puolitoista vuotta ovat tuoneet hyödyllistä oppia sekä johtamisesta että globaaleista jätehuoltomarkkinoista ja -kalustosta.
”Osana Tanan uuden strategian luomista ja implementointia olen käynyt läpi omia ja kilpailijoiden tuotteita. Näkemys siitä, mitä jätteelle voi tehdä, on laajentunut entisestään.”
NG Group ja sen avainhenkilöt ovat Saarimaalle jo ennestään tuttuja.
”Jo Fortumin aikana keskustelimme potentiaalisesta yhteistyöstä.”
”Saarimaalla on avainrooli”
NG Nordicin tavoitteena on olla kiertotalouden edelläkävijä ja ratkaista ilmastonmuutoksen ja raaka-ainepulan haasteita muuntamalla jätteitä arvokkaiksi raaka-aineiksi, välttämällä päästöjä ja poistamalla kierrosta vaarallisia aineita.

”Kalle Saarimaalla on arvokasta asiantuntemusta ja vahva kokemus kiertotalousratkaisuista”, sanoo yhdistyneen yhtiön toimitusjohtaja Bjørn Arve Ofstad.
”Hänellä on avainrooli toimintamme tehokkuuden varmistamisessa ja NG Nordicin kasvun tukemisessa tulevan strategiamme mukaisesti.”
Saarimaasta tulee myös jäsen uuden yhtiön johtoryhmään, joka vastaa toimintamallin jalkauttamisesta.
Johtoryhmään kuuluvat myös talousjohtaja Espen Krey Brettås, vaikuttavuusjohtaja Runa Opdal Kerr, strategiajohtaja Andreas Lindström, henkilöstö- ja organisaatiojohtaja Lin Cathrine Austbø sekä liiketoimintajohtajat Kari von Ubisch, Are Strøm ja Toni Ahtiainen.
Ahtiainen työskentelee liiketoimintajohtajana alueella, joka keskittyy kierrätysraaka-aineiden laajamittaiseen saatavuuteen edistyneiden kiertotalousratkaisujen kautta.
NG Nordicilla on 3 500 työntekijää, ja se käsittelee vuosittain 4,4 miljoonaa tonnia jätettä 90 toimipaikassa. Liikevaihto on vuositasolla noin 1,2 miljardia euroa.
Tanan väliaikaisena toimitusjohtajana aloittaa 10. helmikuuta Henri Kinnunen, joka toimii tällä hetkellä Tanan tuotehallinnan ja liiketoiminnan kehityksen johtajana.
Kinnunen työskentelee tehtävässä siihen asti, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa.
Elina Saarinen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!