Uutuus on maailman ensimmäinen vaahtorainausteknologiaa hyödyntävä huonekalu, jossa yhdistyvät selluloosakuidut, pellava ja termoplastiset komponentit.
Esittelytuoliin voi tutustua metsäteollisuuden Pulp & Beyond -näyttelyssä, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–11. huhtikuuta 2024.
”Biokomposiittimateriaali on valmistettu VTT:n vaahtorainausteknologialla, joka kehitettiin alun perin paperin valmistukseen”, kertoo tutkimuskeskuksen biomateriaaliratkaisujen vetäjä Miika Nikinmaa.
Nikinmaan mukaan prosessi mahdollistaa suuren volyymin ja kustannustehokkaan tuotannon. Teknologian avulla tuotteita voidaan räätälöidä lähes rajattomasti.
”Pystymme näin myös säilyttämään kuitujen ominaisuudet ja saamme niiden materiaalin lujittamispotentiaalista kaiken irti, mikä ei onnistu perinteisillä tuotantomenetelmillä”, Nikinmaa kuvailee.
Vaahtorainaus pudottaa tuotantokuluja merkittävästi
VTT on arvioinut, että uusi menetelmä pudottaa tuotantokuluja noin 26 prosenttia, mutta luku tarkentuu projektin edetessä.
”Kun saamme prosessin optimoitua, uskomme sen haastavan jopa suulakepuristusmenetelmät”, Miika Nikinmaa kertoo.
Vaahtorainauksella tuotetulla uutuusmateriaalilla on tutkijoiden mukaan loistavat mekaaniset ominaisuudet.
Sitä voi 3d-muotoilla haastaviinkin muotoihin, joten se sopii erinomaisesti kevyisiin rakenteisiin.
Termoplastista komposiittia voi myös työstää tavallisilla puutyökaluilla, mikä tekee siitä käyttövalmiin ratkaisun huonekaluteollisuudelle.
Kohti kaupallistamista
Biokomposiittituoli syntyi Business Finlandin rahoittamassa HiPer-projektissa, johon osallistuivat VTT:n ja huonekaluvalmistaja Iskun lisäksi CH Polymers, Koskisen, Metsä Fibre, NMC Cellfoam, Paptic, Sulzer, Valmet ja Volar Plastic.
Uudella materiaalilla on potentiaalia myös monissa muissa käyttötarkoituksissa, kuten pakkauksissa, kulutustavaroissa ja rakentamisessa.
VTT pyrkii yhdessä kumppaniensa kanssa kaupallistamaan uuden tuotantomenetelmän lähivuosina.
Aiheesta aiemmin:
Ympäristöä säästäviä biokomposiitteja uudella teknologialla
Vaahdottamalla uusia keveitä biomateriaaleja
Lue myös:
Uusiomuovituoli toimii kuin Lasse Virén – kaaduttuaan nousee taas pystyyn
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!