Ilmahygieniasta huolehtiminen on hyvä keino ehkäistä koronatartuntoja. Näin kertoo tutkimus, jossa on selvitetty koronaviruksen esiintymistä kodeissa ja sairaaloissa.
Husin, Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Työterveyslaitoksen hankkeessa tutkittiin yli 500 ilma- ja pintanäytettä, jotka otettiin koronapotilaiden läheisyydestä sairaalassa ja lisäksi kahdeksan sairastuneen kodeista.
Sekä sairaala- että kotiympäristön ilma- ja pintanäytteistä löytyi koronaviruksen rna:ta.
”Ilmalöydökset painottuivat pieniin, ilmavirran mukana kulkeutuviin partikkeleihin, jotka voidaan hengittää”, kertoo tutkijalääkäri Lotta Oksanen Husista.
Jokainen tuottaa partikkeleita hengittäessään, puhuessaan, yskiessään tai esimerkiksi laulaessaan. Kun ihminen sairastaa hengitystieinfektiota, patogeeneja eli taudinaiheuttajia kulkeutuu hänen hengitysilmansa mukana myös ympäröivään tilaan.
Positiivisia koronanäytteitä havaittiin ilmasta ja pinnoilta myös tilanteissa, joissa potilailla ei ollut hengitystieoireita.
”Tutkimuksen positiiviset laskeumanäytteet tukevat ajatusta, että ainakin osa pintakontaminaatiosta syntyy aerosolipartikkelien laskeutuessa pinnoille. Onkin tärkeää ymmärtää, että tartuntareitit ovat yhteydessä toisiinsa.”
Keinoja asunnon tuuletus ja koronasairaan eristäytyminen
Kodeissa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin sekä koronasairaiden perheissä tapahtuneet jatkotartunnat että kotona käytetyt suojakeinot.
Jatkotartuntoja löytyi niistä perheistä, joissa ei käytetty kasvomaskeja tai hengityssuojaimia tai joissa keskityttiin vain pintojen siivoamiseen.
Sen sijaan jatkotartunnat vältettiin niissä perheissä, joissa tehtiin myös ilmahygienian toimenpiteitä. Niitä ovat esimerkiksi asunnon tuuletus, koronaa sairastavan eristäytyminen omaan huoneeseensa sekä maskien käyttö.
“Tämä tulos tukee ilmahygienian merkitystä ja kannustaa sen hyödyntämiseen tartuntojen leviämisen hallinnassa niin sairaaloissa, hoitolaitoksissa kuin kodeissa”, Lotta Oksanen sanoo.
”Hyvällä ilmahygienialla voidaan vähentää altistumista ilman mukana kulkeutuville patogeeneille, millä taas voidaan vähentää jatkotartuntojen riskiä.”
(Kuva Adobe Stock) Asunnon tuulettaminen huuhtoo pois myös huoneilman virushiukkasia.
Aiheesta aiemmin:
Korona toi muutoksen sisäilmastoon
Saksalaistutkimus: Suomalaislaite poistaa koronan huoneilmasta
Ilmanvaihto on tärkeä ase koronatorjunnassa
Koronaratkaisut: Lifa Airilta henkilökohtainen ilmanpuhdistaja