Kasviproteiinitehtaan sivuvirrat jalostuvat kierrätyslannoitteeksi

Tammisaarelainen kasviproteiinituotteiden valmistaja Jalofoods on avannut tehtaansa yhteyteen biokaasulaitoksen, jonka tuottama kaasu syntyy tehtaan sivuvirroista.

Laitoksen rahoittamisesta ja rakentamisesta vastasi energiapalveluyritys One1 Oy, joka huolehtii myös sen operatiivisesta toiminnasta.

Jalofoods on puolestaan sitoutunut toimittamaan biojätteensä laitokseen ja ostamaan siltä energiaa. Lisäksi Jalofoods hoitaa laitoksessa syntyvän rejektin käsittelyn.

Rejektistä jalostetaan luomulannoitetta, jonka tuotteistamisesta ja myynnistä vastaa Soilfood Oy.

Sivuvirtojen hyödyntäminen maataloudessa kasvattaa ruoantuotannon omavaraisuutta, muistuttaa Soilfoodin toimitusjohtaja Eljas Jokinen.

”Muutokset meitä ympäröivässä maailmassa ovat tehneet kotimaisista kierrätyslannoitteista ja ravinteiden kierrätyksestä entistäkin merkityksellisempiä”, Jokinen sanoo.

Raaka-aineena palkokasvit

Vuonna 1989 toimintansa aloittanut Jalofoods on Suomen suurin tofunvalmistaja. Yritys tekee tofutuotteensa Itävallassa viljeltävästä luomusoijapavusta.

Lisäksi yritys tuottaa fermentoiduista palkokasveista syntyvää tempeä, jonka raaka-aineena se käyttää myös kotimaista hernettä ja härkäpapua.

Yhtiön tavoitteena on tuplata toimintavolyyminsä viidessä vuodessa. Oma vihreän energian hanke on osoittautunut nykyisessä energiatilanteessa arvioituakin merkityksellisemmäksi.

”Elintarvikkeiden korkea laatu ja aito vastuullisuus sekä tuotteiden kohtuullinen hintataso ratkaisevat menestymisen tulevaisuuden markkinoilla. Tässä kilpailukyvyn palapelissä biokaasulaitos esittää tärkeää roolia”, sanoo Jalofoodsin toimitusjohtaja Jouko Riihimäki.

(Kuva Jalofoods) Monenlaisiin ruokalajeihin taipuva tofu on hyvä kasviperäinen proteiininlähde.

Lue myös:

Kriisi nostaa kierrätyslannoitteiden arvoa

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia