Lähes 80 prosenttia Kemianteollisuus ry:n kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi, että niiden liikevaihto laskee vuonna 2020.
Reilu puolet vastaajista olettaa yrityksensä liikevaihdon vähenevän korkeintaan viidenneksen verran. Joissakin yrityksissä odotetaan jopa 40 prosentin pudotusta.
Syynä tilanteeseen on koronaepidemian aiheuttama kriisi.
Yritykset pitävät suurimpana ongelmanaan kysynnän hiipumista.
Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtajan Mika Aallon mukaan vastanneiden toimitusjohtajien tunnoissa korostuu terveyden ensisijaisuus. Samaan aikaan taloushuolet ovat silti kasvussa.
”Huolta kannetaan sekä yritysten liiketoiminnasta että Suomen taloudesta ja tulevaisuudesta”, Aalto sanoo.
Toistaiseksi ei akuuttia hätää
Yli puolessa kemianyrityksistä asiat sujuvat yhä normaalisti tai hyvin, vaikka tilanteen ennakoidaankin muuttuvan lähikuukausina huonommaksi.
Kaikesta huolimatta 13 prosenttia yrityksistä odottaa kuluvalle vuodelle jopa kasvua, ja lähes joka kymmenes firma on palkannut koronakriisin takia lisää väkeä.
Suurimpia huolia kysynnän hiipumisen jälkeen ovat tehtyjen tilausten ja sovittujen toimitusten siirtyminen sekä logistiikkavaikeudet ulkomailla.
Hallituksen toimenpiteet tärkeitä
Kemianyrityksille on ollut apua Suomen hallituksen tähän mennessä päättämistä toimenpiteistä. Tätä mieltä on kaksi viidesosaa vastaajista.
”Vastaajat pitävät hyvin tärkeänä sitä, että hallitus huomioi toimenpiteissään riittävästi myös suomalaisen perusteollisuuden tarpeet”, Mika Aalto sanoo.
Poikkeuksellinen tilanne on tuonut mukanaan jotakin hyvääkin. Valtaosassa yrityksistä kriisi saa aikaan digiloikan.
Kemianteollisuuden kyselyyn vastasi 128 toimitusjohtajaa.
Päivi Ikonen