Kohtalokas voltti

Liike oli tuttu, ja vuosikausien lukemattomien toistojen myötä siitä oli tullut silkkaa rutiinia.

Sillä kertaa kuitenkin sattui jotakin. Ilman vauhtia tehty kaksoisvoltti taaksepäin epäonnistui rajusti, ja Jari Mönkkönen putosi ilmeisesti suoraan päälleen.

Voimistelija ei muista tilanteen yksityiskohtia. Todennäköisesti hänen kätensä lipesi kerältä eli rintaa vasten puristettujen polvien päältä.

”Kukaan ei nähnyt, mitä tapahtui, enkä itse tiedä, mikä liikesarjassa meni vikaan”, Mönkkönen kertoo.

”Niskasta kuului kova rusahdus. Tajusin, että nyt kävi pahasti. Jalat ja kädet eivät liikkuneet, ja iski helvetillinen kipu.”

Tätä nykyä 45-vuotias Mönkkönen on telinevoimistelun EM-mitalisti, joka aikoinaan saavutti peräti 29 suomenmestaruutta.

Monenlaiset vaivat ja vammat olivat tulleet huippu-urheilijalle uran myötä tutuiksi. Vakavin turma tapahtui kuitenkin vuosia viimeisen kilpailun jälkeen.

Töölön sairaalassa tehty tietokonetomografiatutkimus osoitti, että kaularangan viitosnikama oli täysin poissa paikaltaan ja nivelsiteet katkenneet. Kyseessä oli korkean tason selkäydinvamma.

Seurasi seitsemän tunnin leikkaus. Sen tarkoituksena oli kaularangan saaminen tukevampaan asentoon niin, että pään kannatteleminen olisi mahdollista.

Halvaantumiseen operaatiolla ei ollut merkitystä. Vahinko oli jo tapahtunut ja selkäydin poikki.

Syksyllä 2019 kohtalokkaasta onnettomuudesta on kulunut kolme vuotta. Niiden mittaan Jari Mönkkönen on saanut elämänhalunsa takaisin ja taistellut itsensä myös työelämään. Nyt hän haluaa auttaa muita.

Lue numerossa 6/2019 ilmestynyt voimistelijan selviytymistarina kokonaisuudessaan täältä.

(Kuva: Urheilugaala) Jari Mönkkönen (keskellä) vastaanotti Urheilugaalassa 2018 Vuoden esikuva -palkinnon. Hänen kanssaan iloitsevat puoliso Sanna Mönkkönen ja luottoystävä Jani Tanskanen.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia