Innomostin kehittämiä, koivun betuliinista ja suberiinista valmistettavia voiteita. Kuva: Innomost.

Koivun kuori taipuu moneksi – Innomost rakensi betuliinista ainesosan valkoiseen pigmenttiin

Kokkolalainen startup Innomost on esitellyt uuden suomalaisesta koivunkuoresta syntyvän raaka-aineen.

Betuinno-niminen betuliinituote korvaa valkoisen pigmentin synteettisiä ainesosia, kuten ihmiselle ja ympäristölle haitallista titaanidioksidia.

Betuliini on koivulajien kaarnassa esiintyvä yhdiste, jota on erityisen runsaasti rauduskoivussa.

Luonnonmukainen raaka-aine sopii erinomaisesti ihonhoito- ja kosmetiikkavalmisteisiin. Yhdessä sinkkioksidin kanssa se toimii esimerkiksi aurinkovoiteissa ja tarjoaa hyvän ultraviolettisuojan.

Uutena käyttökohteena maalit ja pinnoitteet

”Kuluttajien tarpeet ja uudet määräykset edellyttävät, että kauneudenhoitotuotteet ovat kestäviä, turvallisia ja tarjoavat loppukäyttäjille läpinäkyvyyttä tuotteiden sisällöstä”, kertoo Innomostin toimitusjohtaja ja perustaja Sami Selkälä.

Innomostin uutuutta voidaan kosmetiikan lisäksi hyödyntää myös maaleissa ja pinnoitteissa.

”Tuotteemme ovat saaneet hyvän vastaanoton kosmetiikkateollisuudessa, joten olemme innoissamme voidessamme tuoda puupohjaisia ratkaisuja myös muille toimialoille”, Selkälä sanoo.

Biohajoava ja myrkytön kiertotaloustuote

Betuinno-betuliinin valkoinen sävy ja heijastavuusominaisuudet ovat samanlaiset kuin synteettisillä valkeilla pigmenteillä.

Biohajoavalla, vegaanisella ja myrkyttömällä tuotteella on kuitenkin antioksidanttisia ja tulehduksilta suojaavia ominaisuuksia.

Kosteuttavana aineena se auttaa myös ihoa parantumaan ja uusiutumaan.

Innomostin käyttämä kierrätyskoivunkuori on peräisin sertifioiduista metsäteollisuuden sivuvirroista.

Patentoitu ekologinen tuotantoprosessi pitää tuotteen hiilijalanjäljen pienenä.

Tähtäin kansainvälisillä markkinoilla

Uutuuden lanseeraus tukee Selkälän mukaan Innomostin kansainvälistä kasvua.

Yhtiön tuotteita käytetään kauneus- ja kosmetiikkateollisuudessa jo kolmella eri mantereella. Yrityksen suurimpiin asiakkaisiin kuuluu Lumene.

Innomostin sijoittajat Metsä Spring ja Innovestor ovat hiljattain tehneet yritykseen 1,4 miljoonan euron lisäsatsauksen.

Yhtiö etenee kohti tuotannon kaupallista mittakaavaa Kokkolan pilottilaitoksensa kautta.

Aiheesta aiemmin:

Innomost keräsi lisää rahoitusta – koivunkuoresta syntyy kosmetiikan ainesosia

Koivun kuorta jalostavan Innomostin pilottilaitos etenee

Innomost tekee koivusta kosmetiikkaa


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia