Tampereen yliopistossa kehitetyllä menetelmällä etsitään molekyyleja, jotka hakeutuvat verenkierron kautta haluttuun kudokseen ja kykenevät lisäksi lävistämään kudoksen kulkemalla solujen läpi.
Professori Tero Järvisen ryhmän rakentama menetelmä mahdollistaa miljardien potentiaalisten molekyylien seulonnan ja sujuvoittaa lääkeaineiden kulkeutumista elimistössä.
Innovaatio voi auttaa ratkaisemaan esimerkiksi syövän ja aivosairauksien lääkehoitoon ja erityisesti lääkkeiden toimintaan liittyviä ongelmia, tutkijat uskovat.
Tamperelaiskeksintö on julkaistu Life Science Alliance -lehdessä.
Lääkekehityksen sampo
Seulontamenetelmä perustuu elävässä organismissa suoritettavan biopannauksen ja mikrodialyysin yhdistämiseen sekä moderneihin sekvenointimenetelmiin.
Biopannaus (phage display) on lääkekehityksen todellinen sampo, jota hyödyntämällä on löydetty suurin osa maailman sadasta myydyimmästä lääkeaineesta.
Tekniikalla seulotaan peptidejä toivottujen ominaisuuksien mukaan.
Mikrodialyysilla kerätään ja analysoidaan puolestaan pieniä molekyyleja kudosnesteestä, esimerkiksi suoraan sairaasta kudoksesta.
”Nyt kehittämämme uuden tekniikan avulla pyrimme löytämään sellaisia peptidejä, joissa on ylimääräinen toiminnallinen ominaisuus, solujen läpi kulkeminen”, Järvinen kertoo.
”Tämä takaisi sen, että lääkemolekyyli todellakin kertyy sinne, missä varsinainen sairaus on aktiivinen.”
Tähtäimessä yrityksen perustaminen
Veri-aivoeste suojaa aivoja haitallisilta aineilta, mutta se voi myös estää lääkkeiden tehokkaan kulkeutumisen aivokudoksiin. Vastaavan ongelman aiheuttaa syöpäkudoksen korkea paine.
Koska etsittävät peptidit käyttäytyvät kuin virukset ja pääsevät solun sisään, esteet kyetään ohittamaan liittämällä lääkemolekyyli tällaiseen peptidiin.
Ryhmä on jo löytänyt muutaman biologisesti erittäin aktiivisen molekyylin, jotka hakeutuvat nimenomaan kohdekudokseen ja pystyvät siellä kertymään soluvälitilaan kulkemalla solujen läpi.
Tutkijat testaavat menetelmää vielä laajemmassa mitassa, mutta heidän tavoitteenaan on jo yrityksen perustaminen keksinnön ympärille.
Päivi Ikonen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!