Professori Lauri Niinistön artikkeli Suomalaisten Kemistien Seuran historiasta julkaistiin Kemia-lehden numerossa 5/1994. Artikkeli perustuu Niinistön kirjoittamaan SKS:n 75-vuotishistoriikkiin.
Suomalaisten Kemistien Seura on lähes yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi, sillä se perustettiin tasan 75 vuotta sitten. Seuran perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja oli Gust. Komppa. Vaatimattomasta alusta SKS on kasvanut maamme suurimmaksi kemistiseuraksi, jolla on kahdeksan paikallisseuraa, kaksi jaostoa ja yli 3 500 jäsentä.
1919–1929: SKS perustetaan
Käytännössäkin Suomalaisten Kemistien Seuran perustaminen liittyi Suomen itsenäistymiseen, sillä lopullisena sysäyksenä perustamille oli valtioneuvoston lausuntopyyntö Suomen lipun väreistä. Jotta asia tulisi kunnolla ja riittävällä asiantuntemuksella hoidetuksi, kokoontui 11 kemistiä ja kemian insinööriä 23.4.1919 professori Kompan johdolla Teknillisen korkeakoulun kemian laboratorioon ja päätti perustaa Suomalaisten Kemistien Seuran, jonka nimissä lausuntokin sittemmin annettiin.
Alkuaikojen johtohahmo ja SKS:n toiminnan kantava voima oli Gust. Komppa, joka 60-vuotispäiviensä aikoihin kutsuttiin seuran kunniajäseneksi ja vuotta myöhemmin vuonna 1928 sen ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi.
Ensimmäisen vuosikymmenen aikana jäsenmäärä kasvoi 200:aan, oma lehti perustettiin vuonna 1928 ja vähitellen irrottauduttiin Suomalaisten Teknikkojen Seuran piiristä täysin itsenäiseksi seuraksi. Alun perin SKS oli perustettu STS:n alaosastoksi, joka käytti Teknillistä aikakauslehteä tiedotus- ja julkaisukanavanaan. Suomen Kemistilehtikin perustettiin tämän lehden osastoksi, kunnes se 1930-luvulla alkoi ilmestyä erillisenä julkaisuna.
1929–1939: Toiminta laajenee
Toinen vuosikymmen alkoi näyttävästi, sillä Seuran 10-vuotisjuhlia vietettiin usean päivän tapahtumana, joka sai paljon julkista huomiota osakseen. Juhlien yhteydessä järjestettiin Seuran toimesta esitelmätilaisuuksia, joissa kemian silloisen johtomaan, Saksan, kuuluisimmat kemistit luennoivat, heidän joukossaan SKS:n tuleva kunniajäsen Wilhelm Böttger.
Pääpaino toiminnassa oli edelleen kokouksissa, joita pidettiin sääntömääräisesti neljä keväällä ja kolme syksyllä. Jo 1920-luvulla aloitettuja ekskursioita järjestettiin säännöllisesti ja viimeisenä rauhan kesänä 1939 valmisteltiin seuraavaksi syksyksi retkeä Viroon.
Kymmenvuotiskauden kohokohta oli eittämättä lokakuussa 1937 pidetty ensimmäinen Gadolin-juhla, jossa Gadolin-mitalit jaettiin kansainvälisestikin tunnetuille terpeenikemian mestareille Gustaf Kompalle ja Ossian Aschanille. Gadolin-juhla merkitsi myös sovintoa ja kädenojennusta yli kieliriitojen: samana vuonna Komppa kutsuttiin Finska Kemistsamfundetin kunniajäseneksi. Hän oli ollut yhdessä Aschanin kanssa perustamassa tätäkin seuraa.
1939–1949: Sodan ja jälleenrakennuksen vuodet
Talvisota ja sitä seuranneet viisi sodan vuotta olivat koettelemus niin Seuralle kuin erityisesti sen jäsenille ja heidän perheilleen. Talvisodan ensimmäisenä päivänä 30.11.1939 venäläisten pommitukset kohtasivat tähän varautumattoman Suomen, ja Helsingin pommituksen 91 uhrin joukossa oli kolme SKS:n perustajajäsentä.
Sotavuosina nekin kemistit, jotka eivät olleet rintamajoukoissa, olivat tavalla tai toisella puolustusvoimien tai sotatalouden palveluksessa. Järjestötoiminta kuitenkin jatkui. Vuonna 1944 järjestettiin – tosin vaatimattomissa puitteissa – SKS:n 25-vuotisjuhlat, ja Suomen Kemistilehti julkaisi näyttävän ja sisältörikkaan erikoisnumeron.
Valopilkkuja tuolta kaudelta olivat toistaiseksi ainoa tieteen Nobelin palkintomme, jonka A. I. Virtanen sai vuonna 1945, sekä Acta Chemica Scandinavic an perustaminen vuonna 1947 ja SKS:n toiminnan nopea elpyminen heti rauhan tultua. Ensimmäinen paikallisseura, Turun Kemistikerho ry, perustettiin vuonna 1945, mutta sitä ennen oli ollut toiminnassa jatkosodan aikana Äänislinnan kemistikerho, jolla oli kokouksensa esitelmineen joskaan ei virallista asemaa SKS:n piirissä.
1949–1959: Täydennyskoulutus ja omat toimitilat
Kun SKS:n kunniapuheenjohtaja, kansleri Komppa tammikuussa 1949 kuoli, loppui yksi aikakausi Suomen kemian ja kemistijärjestöjen historiassa. Nuorempi polvi sai nyt ottaa ohjat käsiinsä, joskin SKS:n perustajajäsenistä ja heidän aikalaistensa joukosta professori N. J. Toivonen sekä vastaperustetun Suomen Akatemian esimies professori A. I. Virtanen jatkoivat työtään SKS:n hyväksi. Heille myönnettiin vuonna 1949 Kompan ja Aschanin jälkeen seuraavat Gadolin-mitalit.
Sotavuosien jälkeen oli maassamme voimakas tarve täydennyskoulutukseen, jonka järjestämisestä SKS otti vastuun kemistien osalta. Ensimmäinen kurssi järjestettiin Teknillisen korkeakoulun tiloissa vuonna 1951, ja kolmipäiväiseen tapahtumaan osallistui peräti 92 kemistiä. Myöskin Kemian Päivien edeltäjä, Kemistipäivät, käynnistettiin näihin aikoihin.
1950-luvulla pantiin alulle omien toimitilojen hankkiminen perustamalla Oman Kodin Rahasto, jonka pääomaa erityisesti Kemistien Rouvat ry tarmokkaasti kartutti. Vuonna 1961 päämäärä saavutettiin: SKS osti Erottajankatu 1–3:ssa sijaitsevan, aikoinaan presidentti J. K. Paasikivelle kuuluneen huoneiston.
1959–1969: Paikallisseuroja perustetaan
Turun Kemistikerho oli pitkään SKS:n ainoa paikallisseura, mutta vuonna 1962 perustettiin kemistiseurat sekä Tampereelle (Pirkanmaan Kemistiseura) että Ouluun (Pohjois-Suomen Kemistiseura). Vielä samalla vuosikymmenellä toiminta laajeni Kaakkois-Suomeen (1963) ja Keski-Suomeen (1967). Perusedellytykset paikalliselle toiminnalle loi joko alueen yliopisto tai teollisuus, usein nämä molemmat yhdessä.
Perinteisesti SKS oli ollut jo 1920-luvulta lähtien mukana ylläpitämässä yhteyksiä pohjoismaisiin kemisteihin ja kemistijärjestöihin muun muassa yhteisten kemistikokousten järjestäjänä ja Acta Chemica Scandinavican julkaisijana. Vuonna 1966 saatiin aikaan yhteydet myös Suomenlahden eteläpuolelle, kun jo syksyksi 1939 kaavailtu retki toteutui. Näistä Viron matkoista ja vastavierailuista muodostui sittemmin tärkeä osa seuran toimintaa.
1969–1979: Suomen Kemian Seuran synty
Jotta Suomen edustus kansainvälisessä puhtaan ja sovelletun kemian unionissa IUPACissa voitaisiin hoitaa kattavasti, perusti SKS vuonna 1939 yhdessä Finska Kemistsamfundetin kanssa Suomen Kemistien Valtuuskunnan. 1950-luvulla tehtiin vakava yritys molempien kotimaisten seurojen yhdistämiseksi, mutta hanke raukesi erimielisyyksiin muutamasta yksityiskohdasta.
Vasta parisenkymmentä vuotta myöhemmin eli vuonna 1970 edellytykset olivat olemassa ja riittävä valmistelu oli tehty kaikki kemistit ja kemisti-insinöörit kattavan järjestön perustamiselle. Suomen Kemian Seura (SKKS) otti hoitaakseen paitsi Suomen Kemistien Valtuuskunnan tehtävät myös kemian tieteellisten ja yleislehtien julkaisemisen. Lehdistöratkaisun yhteydessä jo lähes 50 vuotta ilmestynyt Suomen Kemistilehti lopetettiin, ja tilalle tulivat vuoden 1974 alusta Kemia-Kemi ja Finnish Chemical Letters. Suomen Kemian Seuran syntyyn vaikuttaneista henkilöistä professori Heikki Suomalaisen panos oli ratkaiseva. Suomen Kemistilehden viimeisenä päätoimittajana ollut professori Osmo Mäkitie taas puolestaan oli käynnistämässä uutta Kemia-Kemi-lehteä.
1979–1989: Jäsenmäärä kasvaa, toiminta vakiintuu
Kului lähes neljä vuosikymmentä ennen kuin seuran jäsenmäärä ylitti 1 000 jäsenen rajan 1950-luvun puolivälissä. Seuraavan tuhannen lisäykseen kului aikaa vain puolet tästä eli parisenkymmentä vuotta, ja 3 000 jäsenen raja ylittyi jo 1980-luvun jälkipuoliskolla. Yhä useampi uusi jäsen liittyi SKS:ään oltuaan ensin nuorena jäsenenä.
Työnjako seuran ja kattojärjestön välillä vakiintui tällä vuosikymmenellä. Suhteet IUPACiin ja eurooppalaiseen järjestöön FECSiin sekä koko kemistikuntaa koskevat asiat, kuten lehdistö ja Kemian Päivät, kuuluvat SKKS:lle, kun taas SKS keskittyy oman jäsenistönsä palveluun ja paikallisseurojen tukemiseen. Vielä Suomen Kemian Seuran synnynkin jälkeen SKS on hoitanut ja tukenut eräitä laajempia hankkeita, kuten sanastotyötä, ja ylläpitänyt kemian opetuksen ja pestisidikemian jaostoja.
1989–: Paikallisseurojen vuosikymmen
1990-luvulle tultaessa toiminta jäsentasolla on yhä enemmän paikallisseurojen varassa, joita on jo kahdeksan. Ne kattavat maantieteellisesti lähes koko maan keskittyen yliopisto- ja teollisuuskaupunkeihin. Paikallisseurojen jäsenmääräkin on jo nyt yli puolet koko SKS:n jäsenmäärästä. Omalla alueellaan ne järjestävät monipuolista ohjelmaa, joka käsittää kokouksia, seminaareja, ekskursioita, eli ne palvelevat jäsenistöään kuten SKS pääkaupunkiseudulla.
SKS:lle jää toki vieläkin riittävästi tehtäviä hoitaessaan osuuttaan Suomen Kemian Seurassa ja toisaalta toimiessaan paikallisseurojensa ja jäsenistönsä hyväksi.
***
75th Anniversary of the Finnish Chemical Society
Summary
Suomalaisten Kemistien Seura (the Finnish Chemical Society) is the largest chemical society in Finland, with over 3500 members and eight local chapters. Highlights in the history of the society are described.
Prof. L. Niinistö
Teknillinen korkeakoulu,
Kemian laitos, Espoo
