Lehmänlanta liikenteen polttoaineeksi – Kiuruvedelle suunnitteilla Suomen suurin biokaasulaitos

Teollisen mitan biokaasu- ja nesteytyslaitoksen rakentamishanke Savon Kiuruvedellä on edennyt ympäristövaikutusten arviointivaiheeseen.

Suomen Lantakaasu Oy on toimittanut arviointisuunnitelmansa Pohjois-Savon ely-keskukselle, joka laatii asiasta oman lausuntonsa heinäkuun loppuun mennessä.

Lantakaasu Oy on maitotalo Valion ja energiayhtiö St1:n perustama yhteisyritys, joka ryhtyy tuottamaan lannasta ja maatalouden sivuvirroista biokaasua liikenteen polttoaineeksi.

Yhteisyrityksen Kiuruvedelle kaavailema laitos on sen ensimmäinen ja lajissaan Suomen suurin.

Laitoksen on määrä hyödyntää Ylä-Savon alueen maito-, karja- ja sikatiloilla syntyviä sivutuotteita, kuten liete- ja kuivikelantaa sekä ruohosäilörehua. Tuottajina voisi olla yhteensä noin 330 maatilaa.

Lisäksi laitos käyttäisi meijeri- ja panimoteollisuuden rejektijätteitä, kuten heraa ja hiivaa. Kaikkiaan laitos nielisi vuosittain noin 460 000 tonnia erilaisia raaka-aineita.

Nesteytettyä biokaasua tuottavan laitoksen valmistuskapasiteetiksi on suunniteltu 125 gigawattituntia vuodessa. Määrä vähentäisi vuosittaista fossiilisen dieselin tarvetta noin 11,7 miljoonaa litraa ja hiilipäästöjä 71 000 tonnia.

Lantakaasu Oy:n tavoitteena on, että Kiuruveden laitos aloittaa toimintansa vuoteen 2026 mennessä.

Vahvistaa sekä ruoantuotannon että polttoaineiden omavaraisuutta

Valion ja St1:n yhteisyritys pyrkii lujittamaan Suomen omavaraisuutta sekä ruoan että energian osalta.

”Ilmastotoimien ohella meidän on turvattava suomalaisen ruoantuotannon jatkuvuus. Maatilojen kustannukset ovat historiallisen korkealla ja lannoitteiden, energian ja rehun hinnat nousevat edelleen”, sanoo johtaja Teresa Laimio Valiosta.

”Maailmanpoliittinen tilanne kääntää katseet myös energiaomavaraisuuteen. Kotimaisen biokaasun tuotannon ja käytön lisääminen ratkoo kaikkia näitä haasteita.”

Lantakaasu Oy tähtää siihen, että Suomessa on vuonna 2030 toiminnassa 8–10 biokaasun tuotanto- ja nesteytyslaitosta. Päämääränä on yhden terawattitunnin tuotantomäärä, joka vastaisi neljäsosaa fossiilittoman liikenteen tiekartan biokaasutarpeesta.

St1 jakelee biokaasun oman maanlaajuisen asemaverkostonsa raskaan liikenteen tankkauspisteiden kautta.

St1:n kaasuliiketoiminnan johtajan Matti Oksasen mukaan yksi olennainen asia on luoda liikennöitsijöille kannusteet investoida kaasukäyttöiseen kalustoon, sillä tiekartan tavoitteena on 6 000–8 000 biokaasurekkaa vuonna 2030.

”Biokaasun käytöllä raskaassa liikenteessä voidaan saavuttaa huomattavia päästövähennyksiä ja biokaasun rooli on keskeinen myös St1:n omassa energiatransitiossa”, Oksanen sanoo.

(Kuva Valio) Lehmien lannan hyödyntäminen biokaasuna vähentää maidontuotannon hiilijalanjälkeä parhaimmillaan neljänneksen.

Aiheesta aiemmin:

Valio ja St1 tuottamaan biokaasua lannasta


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia