Luontopohjaisia ratkaisuja yhdistämällä on mahdollista poistaa typpeä ja raskasmetalleja jäte- ja valumavesistä myös pohjoisilla kylmän ilmaston alueilla, osoittavat Oulun yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimukset.
Tutkimuskumppanusten kehittämässä menetelmässä sijoitetaan peräkkäin erilaisia luonnonmukaisia puhdistusyksikköjä, joiden läpi jätevesi kulkee.
Puhdistusyksikköjä voivat olla esimerkiksi laskeutusallas, sammalallas, sienihake, puuhake ja kosteikko.
Tällainen ratkaisu toimii todistetusti hyvin sekä metallien että nitraattitypen poistamisessa.
Luonnonmukainen menetelmä sopii tutkijoiden mukaan tehostamaan vaikkapa pienen kyläyhteisön tai lomakylän jätevesien puhdistusta.
Pilottijärjestelmät osoittaneet toimivuutensa
Tutkijat ovat seuranneet useita vuosia pilottijärjestelmiä, jotka toimivat Pyhäsalmen kaivoksen alueella ja Kittilässä Kallon kylän yhdyskuntajätevesien puhdistuslaitoksen yhteydessä.
Myös Levin hulevesien purkupisteessä on ollut kesäaikainen pilottijärjestelmä, ja Sodankylän Kevitsan kaivokseen rakennettiin lokakuussa 2022 puuhakebioreaktori.
”Erilaisia menetelmiä oikein yhdistelemällä voidaan tehostaa puhdistumista”, vahvistaa tutkija Heini Postila Oulun yliopistosta.
Merkittävä tekijä on alkupään laskeutusaltaan koko.
”Tutkimuksissa huomattiin, että tarpeeksi iso laskeutusallas rakenteen alkupuolella on tärkeä osa rakennetta erityisesti, jos vesissä on paljon kiintoainetta tai rautaa. Näin ehkäistään seuraavien rakenteiden tukkeutumista ja lisätään niiden optimaalista toimintaa.”
On myös pidettävä huoli siitä, että puhdistusmateriaalit itsessään eivät sisällä korkeita metallipitoisuuksia.
Työkalu auttaa suunnittelussa
Tutkimukset toteutettiin HybArkt- ja TypArkt-hankkeissa.
Pilottien ja tutkimustulosten pohjalta on tuotettu myös päivitetty työkalu typen ja metallin poistomenetelmien suunnittelua varten.
Vesistöihin muodostuu typpi- tai raskasmetallipitoista kuormitusta esimerkiksi kaivostoiminnasta, jätevedenpuhdistamoista, rakennetuilta alueilta tulevasta valumavedestä ja maataloudesta.
(Kuva Tuomas Hirvonen/Syke) Vesienpuhdistusta Pyhäsalmella. Edessä harmaa laskeutusallas, jonka takana sammaleen ja sienihakkeen sisältävät yksiköt. Mustalla näkyvät maanalaiset bioreaktorirakenteet ja taaimmaisena kosteikko.
Aiheesta aiemmin:
Biomenetelmät tehostavat pohjoisten vesien puhdistusta
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.