Neste perustaa Suomen asemilleen viisi suurteholatauspistettä lisää. Uudet pisteet avautuvat vuoden 2023 loppuun mennessä.
Neste MY Uusiutuva Lataus -pisteet tulevat Heinolan Vierumäen Matkakeitaaseen ja Hollolan Hopeakallion Matkakeitaaseen.
Samanlaiset pisteet avautuvat myös Salon Kivihovin, Pihtiputaan Niemenharjun, Lapinjärven Pukaron ja Paltamon Kontiomäen liikenneasemilla.
Nesteen ensimmäiset julkiset, yritys- ja kuluttaja-asiakkaille tarkoitetut suurteholatauspisteet ovat olleet toiminnassa Hankasalmen Jari-Pekka-ja Oulunbaari Maikkulan asemilla vuodenvaihteesta 2022–2023.
Lisää latausasemia myös Baltiaan
Loppuvuoden aikana käynnistyvät myös Nesteen Baltian asemaverkoston ensimmäiset sähköautojen latauspisteet Latviassa ja Liettuassa.
Kadakan aseman latauspiste Viron Tallinnassa on ollut käytössä jo heinäkuusta 2023.
Yhtiön tavoitteena on rakentaa pääteiden varsille kattava suurteholatausverkosto, johon kuuluu vuoden 2023 loppuun mennessä yhteensä noin 15 asemaa Suomessa ja Baltiassa.
Vuoden 2024 loppuun mennessä latauspisteitä on määrä olla kotimaassa noin 30 ja Baltian maissa 12.
(Kuva Neste) Julkinen sähköautojen suurteholatauspalvelu on osa Nesteen päästöjä vähentävien ratkaisujen valikoimaa.
Aiheesta aiemmin:
Neste avaa kesäksi neljä uutta sähköautojen suurteholatausasemaa
Kempower toimittaa sähköautojen latauspalvelut Nesteen asemille
Neste ja Schenker edistävät raskaan kaluston sähköistämistä
Suomalaiset sähköautojen latausasemat etenevät Pohjois-Amerikkaan
Britannian sähköautot latautumaan suomalaisella teknologialla
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.