Pääryhmien kemiaa Jyväskylän kansainvälisessä kesäkoulussa

Jyväskylän kansainvälisen kesäkoulun kemian kurssitarjonta vaihtelee tänä vuonna pääryhmien kemiasta organometallikemiaan ja tietokoneavusteiseen nmr-analytiikkaan.

Pääryhmien kemian kurssin CH2 Modern Main Group Chemistry luennoi Oxfordin yliopiston professori Simon Aldridge, joka on tämän hetken johtavia alan tutkijoita.

”Kurssilla keskitytään pääryhmien yhdisteiden syntetiikkaan, reaktiivisuuteen ja hyödyntämiseen katalyyttisissa prosesseissa”, kertoo kurssin koordinaattori Jani Moilanen, joka toimii akatemiatutkijana Jyväskylän yliopiston kemian laitoksessa.

Toisella kurssilla keskitytään ChemAdder-ohjelman käyttöön. Luennoijana on Pekka Laatikainen, yksi ohjelman kehittäjistä.

ChemAdder-ohjelmaa voidaan hyödyntää laaja-alaisesti ydinmagneettisella resonanssispektrometrillä (nmr) mitattujen spektrien tulkinnassa ja analyyseissa.

Tällä kertaa verkossa järjestettävä kesäkoulu käsittää kaikkiaan reilut 20 kurssia, jotka edustavat kemian lisäksi biologiaa ja ympäristötiedettä, fysiikkaa, matematiikkaa, tilastotiedettä, nanotiedettä, informaatioteknologiaa ja tietotekniikkaa.

Ohjelmaan kuuluu myös suurelle yleisölle suunnattu suomenkielinen luento, jolla Aalto-yliopiston professori Mikko Möttönen tarjoaa kurkistuksen kvanttitietokoneiden maailmaan.

Hybridiuhkia ja dna-teknologiaa

Yhdellä kurssilla keskitytään hybridiuhkiin ja niiden torjuntaan. Kurssi toteutetaan yhdessä Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen kanssa.

Kurssilla tutustutaan erilaisiin valtiollisten ja ei-valtiollisten toimijoiden luomiin uhkiin ja siihen, kuinka EU ja Suomi pyrkivät uhkia torjumaan.

Luennoitsijoina toimivat muun muassa professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopistosta ja erikoistutkija Pasi Eronen Turvallisuuskomiteasta.

Nopeasti laajenevasta ja kehittyvästä dna-nanoteknologiasta kertoo yksi alan tunnetuimmista tutkijoista, professori Tim Liedl Münchenin yliopistosta. Hänen luentonsa otsikkona on Self-assembly Principles and DNA Nanoconstruction.

Kesäkoulun toinen dna-biotekniikan kurssi toteutetaan yhdessä israelilaisen Bar-Ilan-yliopiston kanssa, jonka kanssa Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskus tekee paljon kansainvälistä yhteistyötä.

Jo 30. kerran järjestettävä kesäkoulu pidetään 9.–20. elokuuta 2021.

(Kuva Jyväskylän yliopisto) Kesäkoulun osallistujat tapaavat tällä kertaa vain verkon välityksellä, mutta järjestävät toivovat, että tulevina vuosina mahdollistuvat jälleen fyysisetkin kohtaamiset.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia