Helsingin yliopiston Sulo Roukka ja hänen monitaiteellinen tiiminsä nappasivat Science-lehden Dance Your Ph.D. -kisan pääpalkinnon. Kilpailijoiden on esiteltävä tutkimustuloksensa tanssin muodossa.
Aarre arkistoista -juttu ilmestyi toukokuussa 2025. Se julkaistaan uudestaan tänään 29.4.2026 vietettävän Tanssin päivän kunniaksi.
Dance Your Ph.D. -kilpailun tuomaristo kiitteli erityisesti suomalaisesityksen vetovoimaa ja sitä, miten tiede tuotiin lähelle katsojaa. Sulo Roukka voitti sekä kemian sarjan että koko kilpailun pääpalkinnon.
Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa alkuvuodesta 2025 väitelleen Roukan tutkimus käsitteli kemotuntoa eli suun alueen kemiallisesti aktivoituvaa tuntoaistia.
Ihana vai inhokki – suun kemiallisesti aktivoituva tuntoaisti voi vaikuttaa ruokatottumuksiin
Roukka selvitti muun muassa chilin sisältämän kapsaisiinin polttavaa ja mentolin viilentävää vaikutusta.
Myöhemmin aistimukset kohtasivat mieleenpainuvalla tavalla Viikin kampuksen aistilaboratoriossa, josta tuli voittoisan tanssivideon näyttämö.
Euroviisufanin tiimi
Euroviisufaniksi tunnustautuva Roukka keräsi videota varten ympärilleen huipputiimin, joka koostuu hänen ystävistään ja kollegoistaan.
Koreografian kehittivät ja taustatanssijoina esiintyivät Viikki-speksin opiskelijaryhmän jäsenet Ada-Julia Kunnari, Anna Afanasyeva, Karla Matis, Linnea Sorsa, Sini Ruohomäki ja Sohvi Leminen.
Musiikista vastasivat tekoäly ja asiantuntija Jami Pietilä, ja taiteellista kokonaisuutta oli luomassa viihdetaituri Sampo Marjamaa.
Tyyli on Linnan juhlien upeista puvuista tunnetun Teemu Muurimäen käsialaa. Videon kuvauksesta ja editoinnista vastasi Ilkka Loikkanen.
It’s crazy, it’s party
”Aluksi en ollut uskoa voittoa todeksi”, Sulo Roukka kommentoi tiedotteessa perinteiseen mestarityyliin.
”Onhan tämä aika crazya ja partya Käärijää lainatakseni!”
Onnellisin Roukka kertoo olevansa siitä, että hän sai jakaa tiedettä uudella tavalla ja että tiimiläisten taidot pääsivät oikeuksiinsa.
”Oli upeaa nähdä, kuinka tiede voi tuoda yhteen näin luovan ja iloisen jengin, joka puhalsi yhteen hiileen. Pidimme hauskaa ja kokeilimme uutta – ja se näkyy myös lopputuloksessa.”
Lähikaupat ostettiin Roukan mukaan tyhjäksi mintusta ja chilistä. Käytävän valvontakamerat tallensivat osan kohtauksista vartijoiden iloksi.
”Kiitos ystäville ja myös Helsingin yliopistolle, tutkijakoululle ja Aistit ja ruoka -tiimille tämän kaiken mahdollistamisesta!”, tutkija vuodattaa.
”Hienoa, kun tutkimus herättää iloa ja uteliaisuutta”
Sulo Roukka riemuitsee myös Dance Your Ph.D. -projektin tarjoamasta ainutlaatuisesta mahdollisuudesta tieteen ilosanoman levittämiseen.
Hän uskoo vakaasti, että tieteen saavutuksia voi tuoda lähemmäs suurta yleisöä juuri taiteen avulla.
Ruokakokemuksen moniaistisuuden ja yksilöllisten erojen ymmärtäminen on hänen mukaansa avainasemassa uusien elintarvikkeiden kehitystyössä.
”Se, että tutkimus herättää iloa ja samalla uteliaisuutta, on mielestäni hienoa.”
Päivi Ikonen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!