Solubiologian professori Sara Wickström sai vuoden 2023 A. I. Virtanen -palkinnon

Vuoden 2023 A. I. Virtanen -palkinto on myönnetty saksalaisen Max Planck -instituutin professorille Sara Wickströmille.

Palkinto on tunnustus Sara Wickströmin uraauurtavasta solubiologisesta tutkimustyöstä, joka kunnioittaa Artturi Ilmari Virtasen työn inspiroimana kunnianhimoisia tavoitteita sekä perustutkimuksessa että sitä soveltavassa työssä.

Näin perustelevat tunnustusta palkinnon jakajat, Biobio-seura (Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae), Ravitsemuksen Tutkimussäätiö ja Suomalaisten Kemistien Seura.

Oman alansa kansainvälinen huippu

Sara Wickström on menestynyt nuori suomalaistutkija, joka kuuluu oman alansa ehdottomiin kansainvälisiin huippuihin, palkitsijat sanovat.

Hän työskentelee johtajana Max Planckin molekulaarisen biolääketieteen instituutissa. Lisäksi hänellä on tutkimusryhmä Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Wickström tutkii mekanismeja, joilla ihon ja muiden kudosten kantasolut kommunikoivat keskenään ja lähiympäristönsä kanssa, sekä sitä, kuinka tämä ohjaa solujen toimintaa ja kudosten muodostumista.

Hänen tutkimuksensa ovat myös paljastaneet mekanismeja, joilla kudokset säätelevät geenien ilmenemistä ja sitä kautta kantasolujen erilaistumista.

Samalla Wickström on kehittänyt solubiologian menetelmiä ja tuonut sekä niitä että tutkimustuloksiaan yleiseen käyttöön.

Juhlatilaisuus Helsingin yliopistossa

AIV-palkinto koostuu kunniakirjasta, 6 000 euron rahasummasta ja kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen suunnittelemasta hopeisesta A. I. Virtanen -mitalista.

Palkinnonjako järjestetään yhteistyössä Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen ja HiLife-seminaarisarjan kanssa perjantaina 15. joulukuuta Helsingin yliopistossa.

Samassa yhteydessä Wickström pitää juhlaluennon, joka kantaa otsikkoa How to build and maintain tissues.

Vuoden 1945 kemian nobelistin elämäntyöstä muistuttava A. I. Virtanen -palkinto jaetaan nykyään joka toinen vuosi. Viimeisimpinä kemisteinä palkinnon ovat saaneet professorit Tapio Salmi (2019), Markku Leskelä (2013) ja Pekka Pyykkö (1997).

(Kuva Max Planck -instituutti) Sara Wickström on laajalti arvostettu solubiologian huippuosaaja.

Lue myös:

Vuoden 2021 AIV-palkinto professori Pentti Huoviselle

Professori Tapio Salmelle AIV-palkinto ja Gadd-palkinto


Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Tilaa heti tai viimeistään 28.2.2024, niin osallistut myös kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia