Jyväskyläläinen kuituyritys Spinnova on päättänyt sijoittaa kehruulinjan portugalilaisen langankehräämön Tearfilin tiloihin Guimarãesiin.
Teknologian toimituksen ja asennusten odotetaan tapahtuvan syksyllä 2023, ja kehruulinjan on tarkoitus käynnistyä vuoden loppuun mennessä.
Kehruulinjan teknologian toimittaa sveitsiläinen Rieter, maailman johtava järjestelmien toimittaja katkokuiduista valmistettavan langan kehräämiseen.
Rieter on satsannut merkittävästi langankehruun kehittämiseen Spinnovan kuitujen sekoitteilla ja erilaisilla kehruuteknologioilla.
Tearfil vastaa tulevan linjan operatiivisesta toiminnasta, ja Spinnova käyttää osan linjan kapasiteetista omaan tuotekehitykseensä.
”Nopeuttaa tuotekehitystä”
Spinnovan alkuperäisenä tavoitteena oli perustaa tutkimukseen ja kehitykseen tarkoitettu langankehräämö Jyväskylään. Yhtiö teki päätöksen paikkakunnan vaihdoksesta toteutettavuussuunnittelun ja kumppanien kanssa käytyjen keskustelujen myötä.
Yhtiön mukaan kehruulinjan sijainnin ja toimintamallin muutokset pienentävät hieman pääomainvestointia ja alentavat linjan operatiivisia kustannuksia.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että löysimme Tearfilin kanssa yhteistyömallin, jossa pääsemme hyötymään Tearfilin vuosikymmenten kokemuksesta ja asiantuntemuksesta langankehruun parissa”, sanoo Spinnovan väliaikainen toimitusjohtaja Ben Selby.
Spinnova käynnisti kuitutehtaan Jyväskylässä keväällä 2023. Ekologinen kuitu syntyy yhtiön omalla teknologialla puusta ja erilaisista sivuvirroista, kuten nahka-, tekstiili- ja ruokajätteestä. Tuotannossa ei käytetä haitallisia kemikaaleja.
(Kuva Spinnova) Spinnovan lankaa alkaa loppuvuodesta 2023 kehrätä portugalilainen Tearfil.
Aiheesta aiemmin:
Spinnova rakentaa oman langankehräämön
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.