Spinnova rakentaa oman langankehräämön

Jyväskyläläinen puu- ja jätepohjaisia tekstiilikuituja kehittävä Spinnova on päättänyt investoida omaan teollisen mitan langankehräämöön.

Investoinnin arvo on noin 2,2 miljoonaa euroa. Keski-Suomen ely-keskus on myöntänyt hankkeelle noin 600 000 euron avustuksen.

Investointipäätöksen taustalla on yhtiön mukaan se, että oma, paikallinen kehräämö yksinkertaistaa kaupallisen vaiheen isomman mittakaavan tutkimus- ja kehitysprosessia.

”Kehräämö lähellä kuiduntuotantoa parantaa kaupallisen vaiheen toimintaamme paljon. Voimme tehdä nopeita kokeiluja, säästää läpimenoaikaa ja testata pienempiä eriä kuin ennen”, sanoo Spinnovan toimitusjohtaja Janne Poranen.

Suomalaisyhtiö tekee nykyisessä esikaupallisessa vaiheessaan langan kehityksessä yhteistyötä muun muassa sveitsiläisen Rieterin kanssa.

Rieter on puuvillan kehräämiseen tarkoitetun teknologian markkinajohtaja, joka myös toimittaa laitteet uuteen kehräämöön. Toimitukset tapahtuvat alustavan aikataulun mukaan vuoden 2022 lopulla.

Spinnovan ja sen kumppanin, brasilialaisen sellujätin Suzanon yhteisyritys Woodspin rakentaa parhaillaan Jyväskylään kaupallista kuitutehdasta, jonka on määrä olla vuoden 2022 lopussa jo valmiina tuotantoon.

(Kuva Spinnova) Spinnovan tekstiililanka syntyy puusta tai erilaisista selluloosapohjaisista jätteistä.

Aiheesta aiemmin:

Spinnova ja Icebreaker yhteistyöhön – suomalaiskuitua merinovillaan

Nesteen uusiutuva diesel ja Spinnovan ekokuitu palkittiin hiilikädenjäljestä

Spinnova yhteistyöhön amerikkalaisen ulkoiluvaatejätin kanssa

Spinnova kehrää nyt tekstiilikuitua myös nahkajätteestä

Spinnovan kierrätyskuidusta syntyi voittoisa anorakki

Spinnovan ekokuitu palkittiin jälleen

Spinnova kehrää lankaa puusta – etenee kohti kaupallistamista

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia