Suomalaishanke kehittää biopohjaisia suojavarusteita

Business Finland on myöntänyt kaksivuotisen rahoituksen hankkeelle, jossa kehitetään biopohjaisia ja antimikrobisia materiaaleja erityisesti infektioiden torjunnassa tarvittaviin suojavarusteisiin.

Bioprot-hanketta johtaa Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT. Business Finlandin rahoitus kattaa 5,2 miljoonan euron projektista 60 prosenttia.

Hankkeessa tehtävä tutkimus keskittyy etenkin hengityksensuojaimiin ja kirurgisiin suu-nenäsuojaimiin sekä teollisuuden käyttöön tarkoitettuihin uudelleenkäytettäviin suojaimiin.

”Terveydenhuollossa päivittäin käytettävät suojavälineet, kuten kertakäyttöiset kirurgiset suu-nenäsuojaimet, leikkausliinat tai työvaatteet, on valmistettu pääasiassa synteettisistä fossiiliperäisistä raaka-aineista Aasiassa”, taustoittaa akatemiatutkija Katri Laatikainen.

Tutkimusta johtava Laatikainen työskentelee LUT-yliopiston lisäksi LAB-ammattikorkeakoulussa.

Laatikaisen mukaan Suomella olisi potentiaalia olla suojavarusteiden osalta omavarainen. Varusteet myös voitaisiin hyvin tehdä biomateriaaleista.

Tähtäimessä nopea pääsy markkinoille

Bioprot-hanke yhdistää kolme innovatiivista teknologiaa: biomateriaalit, luonnonpohjaiset antiviraaliset ratkaisut ja digitaalisuuden.

Materiaaleihin lisättävillä luonnonmukaisilla viruksia tappavilla komponenteilla tavoitellaan kilpailuetua verrattuna nykyisin tarjolla oleviin varusteisiin.

Tuotteet kehitetään tiiviissä yhteistyössä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, kertoo johtava asiantuntija Susanna Tella LAB-ammattikorkeakoulusta.

”Tutkimusten mukaan pitkäaikainen maskin käyttö voi aiheuttaa hiilidioksidin kertymistä elimistöön sekä muun muassa päänsärkyä tai kohonnutta hengitystiheyttä. Siksi turvallisuuteen kiinnitetään nyt erityistä huomiota.”

Uudet suomalaistuotteet pyritään tuomaan markkinoille mahdollisimman nopeasti.

Bioprot-hankkeeseen osallistuvat LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun lisäksi Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Luonnonvarakeskus ja VTT.

Rahoitusta ovat saaneet myös hankkeessa mukana olevat yritykset Lifa Air, Premix, Teknikum ja Teknos.

Työpanoksensa projektiin antavat Berner, Hus, Mehiläinen, Optitune ja Suominen Corporation.

(Kuva Adobe Stock) Maskeja kuluu nyt enemmän kuin koskaan. Fossiiliperäisten aineiden sijaan ne voitaisiin tehdä biomateriaaleista.

Aiheesta aiemmin:

Metsätalouden sivuvirroista biohajoavia suojamaskeja 


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia