Tampere kouluttaa uusia tekstiili- ja materiaalitekniikan ammattilaisia

Tampereen ammattikorkeakoulu Tamk on käynnistänyt englanninkielisen tekstiili- ja materiaalitekniikan tutkinto-ohjelman.

Ensimmäinen opiskelijaryhmä aloitti opintonsa nelivuotisessa ohjelmassa syksyllä 2022. Koulutus painottuu erityisesti tekstiili- ja vaatetusalan kestävyyteen ja kiertotalouteen.

Rakennetun ympäristön ja biotalouden lehtorin Marja Rissasen mukaan opiskelijoita on kiinnostanut myös tekstiileihin liittyvä tutkimus, innovaatiot ja alan työelämä.

Tutkinto-ohjelmasta valmistuneet voivat toimia esimerkiksi tuotantoinsinöörinä, laatuinsinöörinä, myynti-insinöörinä tai suunnitteluinsinöörinä.

Mahdollisia työtehtäviä ovat muun muassa uusien kuitujen kehittäminen, kuitujen uudelleenkäyttö sekä ympäristöllisesti kestävien prosessien rakentaminen kuitutuotannosta vaatteiden valmistukseen asti.

”Myös liiketoiminnan kestävyyteen kiinnitetään paljon huomiota”, sanoo opiskelija Terhi Nenonen.

Opiskelija Arseni Matarikin kertoo haluavansa tulevaisuudessa muun muassa tutkia teknologiaa ja prosesseja, jotka vähentävät päästöjä ympäristöön.

Tutkinto antaa kelpoisuuden jatkaa opintoja yliopistojen maisteriohjelmisssa. Haku ohjelmaan on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 18:nteen tammikuuta saakka. Uusien opiskelijoiden opinnot alkavat syksyllä 2023.

(Kuva Saara Lehtonen) Opiskelija Unna Örn (edessä) määrittää langan kierrettä. Takana Arseni Matarikin mittaa langan murtokuormitusta ja venymää ja Terhi Nenonen kuidun vetolujuutta yhdessä lehtori Marja Rissasen kanssa.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia