Uppsalan yliopistollisen sairaalan palovammakeskuksessa toteutettavassa kliinisessä tutkimuksessa arvioidaan UPM Biomedicalsin FibDex-haavasidoksen suorituskykyä ja turvallisuutta potilailla, joilla on ihon pinnallisia palovammoja.
Tutkimuksen arvioidaan valmistuvan vuoden 2025 alussa.
Hankkeen päätutkijana toimii palovammakeskuksen johtaja, apulaisprofessori Fredrik Huss. Potilaiden rekrytointi käynnistyi toukokuussa 2023.
UPM Biomedicals on jo aiemmin valmistellut tarvittavat protokollat ja muut asiakirjat ja saanut viranomais- ja eettiset hyväksynnät.
Tutkimukseen otetaan mukaan 30 potilasta, joiden paranemisaikaa ja hoidon lopputulosta seurataan tarkasti.
FibDex-haavasidokset tehdään nanofibrilloidusta selluloosasta.
”Selluloosapohjaiset sidokset ovat nopeasti tulleet yksikkömme ensisijaiseksi vaihtoehdoksi pinnallisten palovammojen hoidossa”, Fredrik Huss kertoo.
”Tämäntyyppisen sidoksen suurin etu on, että kun se on asetettu paikoilleen, se kiinnittyy haavan pintaan ja antaa haavan parantua. Tällöin myöhempien ulompien sidosten vaihdosta tulee kivuttomampaa.”
Tällä hetkellä käytössä ihonsiirroissa
”Olemme iloisia yhteistyöstä apulaisprofessori Hussin kanssa tässä kliinisessä tutkimuksessa, jossa laajennetaan FibDexin käyttöaihetta palovammapotilaiden hoitoon”, sanoo UPM Biomedicalsin johtaja Johana Kuncova-Kallio.
”Nykyisessä maailmanlaajuisessa hoitajapulassa tuotteellamme on merkittävä mahdollisuus vähentää hoitajan potilasta kohden käyttämää aikaa, koska kokonaisuudessaan sidosten vaihtoon käytettävä aika vähenee.”
FibDex-haavasidosta on tähän asti käytetty ihonsiirtojen yhteydessä kohdissa, joista ihoa irrotetaan. Huokoinen ja hengittävä kertakäyttösidos pitää yllä ihanteellista kosteustasapainoa paranemisen aikana ja irtoaa itsestään ihon parantuessa.
Aiemmissa kliinisissä tutkimuksissa on raportoitu tehokkaasta haavan paranemisesta, merkitsevästä ihon elastisuuden paranemisesta ja hyvistä tuloksista arven ulkonäön osalta sekä vähäisestä kivun kokemisesta.
(Kuva UPM) Puupohjaisesta nanoselluloosasta valmistettava bioyhteensopiva haavasidos on kestävä vaihtoehto, jossa ei käytetä eläin-, bakteeri- tai ihmisperäisiä ainesosia.
Aiheesta aiemmin:
Nanosellusta tehty haavasidos Uusi puu -kisan voittoon
Suomalainen nanosellusta tehty haavasidos myyntiin
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.