Vantaan Energia kaavailee voimaloidensa yhteyteen hiilidioksidin talteenottolaitosta.
Laitos ottaisi talteen yhtiön nykyisen jätevoimalan, jätevoimalan laajennuksen ja tulevan korkealämpötilalaitoksen tuottaman hiilidioksidin.
Vaaralliseksi luokiteltua jätettä käsittelevä korkealämpötilalaitos aloittaa toimintansa vuonna 2025.
Kaikkiaan talteen otettaisiin reilut 600 000 hiilidioksiditonnia vuodessa.
Hiilidioksidi voidaan kuljettaa joko pysyvään loppuvarastoon Suomen ulkopuolelle tai hyödyntää esimerkiksi sementin valmistuksessa. Lopullinen käyttökohde selviää hankkeen edetessä.
Vantaan Energia on hakenut hiilidioksidin talteenottolaitoksen edellyttämää kaavamuutosta.
Selvityksessä myös sekajätteen esikäsittely
”Saamme jätteen energiahyödyntämisellä kierrätyskelvottomasta jätteestä energiat talteen tehokkaasti lämmittämään Vantaata”, kertoo Vantaan Energian kiertotalousliiketoiminnan johtaja Kalle Patomeri.
”Hiilidioksidin talteenotto mahdollistaisi vielä näiden väistämättömien päästöjenkin talteen ottamisen.”
Hiilidioksidin talteenoton lisäksi Vantaan Energia tutkii myös sekajätteen esikäsittelyä ennen polttoprosessia.
Tutkimusta vauhdittaa odotettavissa oleva EU-säännös, jonka mukaan sekajätteestä on tulevaisuudessa poistettava kierrätyskelpoinen materiaali ennen jätteen energiahyödyntämistä.
Lue myös:
Geotermistä lämpöä ensi kertaa kaukolämpöverkkoon – Vantaan Energian pilottivoimala käyntiin
Vantaalle kaavaillaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!