Varsinais-Suomen ely-keskus on tehnyt BASF:n Harjavallan akkumateriaalitehtaalle myönteisen päätöksen.
Viranomainen antoi ajantasaistetun päätelmän ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta, jota BASF täydensi keväällä 2023.
Ely-keskus katsoo, että jos arvioinnin täydennys- ja lisätiedon tarpeet otetaan huomioon ympäristölupavaiheessa, akkumateriaalitehdas on otettavissa käyttöön.
Keskuksen mukaan BASF on tehnyt hankkeeseensa olennaisia muutoksia, joilla tuotannon haittoja ehkäistään. Parannukset koskevat muun muassa prosessijätevesien sulfaattipäästöjen käsittelyä.
Ely-keskuksen uuden päätelmän ja täydennetyn arviointiselostuksen voi lukea täällä.
BASF:n tehdas tuottaa litiumioniakkujen valmistuksessa tarvittavaa katodimateriaalin prekursoria eli esiastetta. Tehdas on ollut lähtövalmiina jo pitkään, mutta se on odottanut viranomaislupia.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi tehtaalle ympäristöluvan jo vuonna 2020, mutta Vaasan hallinto-oikeus ja myöhemmin korkein hallinto-oikeus kumosivat luvan.
Etusijamenettely nopeuttaa päätöstä
Varsinais-Suomen ely-keskus toimittaa nyt uuden päätelmänsä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, jonka tulee ottaa se huomioon, kun avi tekee päätöksen hankkeen ympäristöluvasta.
Etelä-Suomen avi on jo aiemmin hyväksynyt BASF:n pyynnön etusijamenettelyn soveltamisesta.
Etusijamenettelyn tavoitteena on nopeuttaa tiettyjen vihreän siirtymän hankkeiden, kuten akkutehtaiden sekä akkumateriaalien valmistukseen ja uusiutuvaan energiaan liittyvien hankkeiden lupahakemusten käsittelyä aluehallintovirastossa.
Etusijamenettelyyn pääsevien hankkeiden tulee noudattaa Ei merkittävää haittaa -periaatetta, eli hanke ei saa aiheuttaa haittaa muille ympäristötavoitteille.
Harjavallan tehtaan 30 000 tonnin vuosituotanto riittää 400 000 täyssähköauton tarpeisiin. Tuotantotavoite ei muuttunut yva-arvioinnissa.
Päivi Ikonen
(Kuva Pexels) BASF:n akkumateriaalitehdas on odottanut lähtölupaa pitkään, mutta nyt alkaa näkyä vihreää valoa.
Aiheesta aiemmin:
BASF:n Harjavallan akkumateriaalitehdas ei saanut ympäristölupaa
BASF:n tehtaanjohtaja Tomi Oja: ”Akkubisneksessä on sähinää”
Harjavallan akkumateriaalien tuotantolaitos etenee
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.