Ruokateknologiayhtiö Volaren mustasotilaskärpäsen toukista valmistama proteiini on löytänyt uuden käyttökohteen luomukanojen rehussa.
Hyönteispohjaista proteiinia sisältävää kananrehua on ryhtynyt ensimmäisenä Suomessa tuottamaan Rehux-yhtiö.
”Hyönteisproteiini on mielenkiintoinen lisä rehuteollisuuden tarpeisiin valkuaisen lähteenä”, sanoo Rehuxin toimitusjohtaja Thomas Fagerholm.
”Suomalaisena rehutehtaana on hienoa saada valmistaa rehuja, joissa yhtenä raaka-aineena on ihan uusi komponentti Suomen markkinoilla.”
Luomumunia munivien kanojen ravintoa säädellään tarkasti. Mahdollisia rehunlähteitä on siksi vain rajallinen määrä, ja esimerkiksi valkuaisrehuvaihtoehdoista on pulaa.
Hyönteisproteiininkin käyttö on sallittua vain poikkeusluvalla nuorten kanojen rehussa, vaikka hyönteiset sinänsä ovat kanoille luontaista ravintoa.
Maistuu hyvinkääläiskanoille
Rehuxin uuden luomukananrehun on ottanut ensimmäisenä asukkiensa ruokalistalle hyvinkääläinen Mäntymäen luomutila.
Tila haluaa satsata sekä kanojen hyvinvointiin että niiden munimien munien laatuun. Tärkeä on myös ympäristö.
”Hyönteisproteiini on luonnollista ja maistuvaa valkuaisrehua kanoillemme, ja lisäksi sen käyttö pienentää entisestään toimintamme hiilijalanjälkeä”, kertoo Mäntymäen luomutilan kanalan toiminnasta vastaava Virva Latostenmaa.
Rehun proteiinilähde syntyy vähin päästöin, sillä Volare ruokkii kasvattamansa kärpäsentoukat elintarviketeollisuuden sivuvirroilla ja ylijäämällä. Muun muassa vihannesten leikkuujäte ja oluenpanossa syntyvä mäski saadaan näin hyötykäyttöön.
Pienemmän ilmastovaikutuksensa lisäksi hyönteisproteiinin uskotaan edistävän luomukanojen terveyttä.
Korvaa muun muassa tuontisoijaa
”Hyönteisproteiiniamme hyödynnetään jo lemmikkien ruuissa. Nyt pääsemme yhteistyössä Rehuxin kanssa tarjoamaan myös luomukanoille soveltuvan ilmastoystävällisen vaihtoehdon”, kommentoi Volaren operatiivinen johtaja Jarna Hyvönen.
Toukkaproteiinilla voidaan korvata muita eläin- ja soijapohjaisia proteiineja, joiden tuotantoon kuluu runsaasti vettä, maapinta-alaa ja energiaa.
VTT-lähtöinen Volare on pystyttämässä ensimmäistä teollisen mitan tuotantolaitostaan Järvenpäähän. Laitoksen vuosikapasiteetiksi tulee noin 5 000 tonnia hyönteisproteiinia.
Päivi Ikonen
(Kuvituskuva Pixabay) Luomukanoille annettava ravinto on tarkan säätelyn alla. Toukkaproteiini on ruokalistalle hyväksytty ainesosa.
Aiheesta aiemmin:
Hyönteisproteiinia tuottavan Volaren toukkajauhe kotimaisen kissanruoan raaka-aineeksi
Hyönteisproteiinia valmistavan Volaren ensimmäinen tehdas Järvenpäähän
Volaren tähtäimessä automatisoitu toukkaproteiinin tuotanto
Kalanrehua ja ruokaa lemmikeille hyönteisproteiinista
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.