Aalto-yliopiston professori Hele Savin ja Okmetic Oy ovat käynnistäneet uudenlaisen yhteistyön, joka tuo lisätehoa piikiekkojen valmistukseen ja parhaimmillaan hyötyä koko puolijohdeteollisuudelle.
Tilaisuuden pilottihankkeeseen tarjosi Vaikuttavuussäätiö, jonka uuden rahoitusinstrumentin avulla professorit pääsevät kahdentoista kuukauden ajaksi tekemään tutkimusta yrityksen tiloissa.
Säätiön TIA-rahoitus (Tandem Industry Academia Professor) antaa näin yliopistollisille tieteentekijöille mahdollisuuden keskittyä tutkimukseen ja samalla ammentaa uutta yritysten käytännön asiantuntemuksesta.
Aalto-yliopiston mikro- ja nanotekniikan professorin ja Okmeticin yhteisprojekti alkoi elokuussa 2023.
”Olen viettänyt koko urani puhtaasti akateemisessa ympäristössä, joten olen innoissani mahdollisuudesta hyödyntää myös yksityisen sektorin tutkimusinfrastruktuuria ja osaamista”, Hele Savin kiittelee.
Vantaalainen Okmetic on maailman seitsemänneksi suurin piikiekkovalmistaja ja vaativien kiekkojen toimittajana markkinajohtaja. Piikiekot muodostavat nykyisten mikrosirujen perustan.
Aurinkokennoista muihinkin sovelluksiin
Idea pilotista sai alkunsa, kun aurinkokennotutkimuksistaan tunnettu Savin ryhtyi miettimään, voisiko kennoille kehitettyä karakterisointimenetelmää käyttää myös piikiekkojen tuotannossa.
Sitä kautta tekniikka voisi hyödyttää koko puolijohdeteollisuutta.
Kun Vaikuttavuussäätiö näytti ajatukselle vihreää valoa, professorin luonnollinen valinta kumppaniksi oli Okmetic, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo neljännesvuosisadan.
Uusi projekti toteutetaan niin, että Savin työskentelee Okmeticissa kolmasosan työajastaan kolmen vuoden ajan. Näin hän pääsee arvioimaan mittausmenetelmän soveltuvuutta valmistusprosessin eri vaiheissa.
Okmetic antaa tutkimuksen käyttöön koko infrastruktuurinsa, tuotanto- ja karakterisointilaitteet ja omien asiantuntijoidensa työpanoksen.
Testauksia tehdään myös Aalto-yliopiston tiloissa, joissa mittalaite sijaitsee.
”Projekti tarjoaa minulle tutkijana ainutlaatuisen tilaisuuden päästä seuraamaan piikiekkojen valmistuksen arkea”, Savin sanoo.
”Näin saan huomattavasti paremman ja kokonaisvaltaisemman käsityksen siitä, mitkä tutkimusongelmat ovat oikeasti merkityksellisiä – myös kaupallisesta näkökulmasta.”
Vauhtia prosessi- ja tuotekehitykseen
Hankkeen pääpaino on piikiekkojen ominaisuuksien karakterisoinnissa eli mittauksissa, jotka kertovat esimerkiksi materiaalien johtavuudesta, piisulan virtauksista materiaalin kiteytyessä ja virheiden muodostumisesta kiekon eri prosessointivaiheissa.
Okmeticin tavoitteena on, että mittausmenetelmät sopivat myös tuotannossa olevien kiekkojen laadunvarmistukseen ja prosessikehityksen nopeuttamiseen.
”Uskomme, että tämä entistäkin tiiviimpi akateemisen tutkimuksen ja piikiekkojen kaupallisen tuotannon yhdistäminen hyödyttää molempia osapuolia ja pystymme projektin tulosten perusteella tehostamaan tuotekehitystämme”, sanoo Okmeticin teknologiajohtaja Atte Haapalinna.
Päivi Ikonen
(Kuva Anniina Ojanperä) Professori Hele Savin ja tuotekehitysinsinööri Katja Mustonen valitsemassa Okmeticin tuotantolinjalta kiekkoja yhteiseen tutkimukseensa.
Lue myös:
Aurinkokennotutkimus etenee – Mustat paneelit tulevat
Aalto-yliopiston musta valoanturi teki huikean ennätyksen
Piin ominaisuuksia hiotaan – suitsii tietotekniikan häiriöitä ja häviöitä
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.