Kun maa huojuu, pieni tyttö pommisuojassa ja maajussi kypärässään näyttävät meille mallia toivosta ja päättäväisyydestä

KIOVALAISELLA 7-VUOTIAALLA Amelija Anisovitšilla oli unelma. Laulamista rakastava tyttö halusi esiintyä yleisölle.

Kun Ukrainaan hyökänneen Venäjän ohjukset alkoivat moukaroida maan pääkaupunkia, Amelija perheineen kiirehti muiden tavoin ahtaaseen pommisuojaan. Hämmennyksen ja pelon tunteet voimme vain kuvitella. Kestäisikö suoja?

Samaa mietti yli kahdeksan vuosikymmentä sitten runoilija Yrjö Jylhä, joka taisteli talvisodassa Taipaleen rintaman luutnanttina.

”Raskaasti kattohirteen kuolema kolkuttaa; veljet, yhdymme virteen, koska jo huojuu maa”, alkaa hänen runonsa Viimeinen virsi, joka julkaistiin teoksessa Kiirastuli välirauhan vuonna 1941. Klassikkoteoksen säkeet nostavat esiin inhimillisyyden sodan kauheuksien keskellä.

VIIMEISESTÄ VIRRESTÄ rakentui silta nykyisyyteen kiovalaisessa pommisuojassa, jossa Amelija nousi seisomaan ja alkoi laulaa lempikappalettaan Let it go elokuvasta Frozen.

”Taakse jää, taakse jää, tuuleen jäiseen mä nostan pään; taakse jää, taakse jää, on menneet päivät nää. Tänne jään ja nostan pään; myrsky raivotkoon.”

Pienen tytön kirkas ääni pysäytti suojaa hakeneet kuuntelemaan, loi toivon ilmapiirin keskelle sekasortoa ja kosketti sittemmin miljoonia, kun tilanteesta kuvattu video lähti liikkeelle.

Toisaalla Ukrainassa maanviljelijät vetävät tänäänkin ylleen suojaliivit ja kypärät ja nousevat traktoreihinsa. On toukotöiden aika.

TOIVO AUTTAA meitä katsomaan eteenpäin, sietämään epävarmuutta ja suuntaamaan toimintaamme rakentavasti.

Itsenäinen Suomi tekee näinä päivinä historiallisen päätöksen hakea puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Purjeet on jo nostettu, ja voimme luottaa maamme johdon kykyyn navigoida tarkasti karikkoisilla vesillä ennen ulapalle pääsyä.

Jokainen meistä voi omilla teoillaan rakentaa vakaata tulevaisuutta ja luottamusta siihen, että lopulta hyvä voittaa. Maamme puolustaminen lähtee tästä päivästä, arkisten vastuidemme täyttämisestä ja huolenpidolla toisistamme.

Voimme osaltamme edistää rauhan palautumista Eurooppaan. Oras Tynkkynen kannustaa Kemia-lehden blogissaan meitä jokaista liittymään energiansäästötalkoisiin, joilla voimme nopeuttaa irtautumista venäläisestä energiasta.

Samalla kun köyhdytämme Kremlin sotakassaa, säästämme omaa kukkaroamme ja yhteistä maapalloamme. Jari Koposen kaunistelematon artikkeli muistuttaa tällä viikolla ilmestyvässä Kemia-lehdessä, että käsillä ovat kriittiset hetket kääntyä tuhlaamisen tieltä kohtuuteen.

AMELIJA PÄÄSI äitinsä ja sisarustensa kanssa turvaan Puolaan, jossa hän on toteuttanut laulamisen paloaan Ukrainan hyväksi järjestetyissä konserteissa. Nyt hänellä on uusi iso unelma rauhasta, kotiinpaluusta ja oman isän jälleennäkemisestä.

Ukrainalainen viljelijä toivoo, että sato saisi kypsyä eikä sota katkaisisi sen matkaa vilja-aitasta maailmalle.

Jos pieni tyttö pommisuojassa ja kypäräpäinen maajussi traktorissaan pystyvät säilyttämään toivonsa ja päättäväisyytensä sodan ja epävarmuuden keskellä, emmeköhän me rauhan oloissa elävät suomalaisetkin siihen pysty.

Tartutaan päivän toimiin, autetaan apua tarvitsevia ja suhtaudutaan maltilla tulevaan. Provokaatioita voi ilmetä, mutta provosoitua ei tarvitse. Asiat järjestyvät.

Leena Joutsen
Kirjoittaja on Kemia-lehden päätoimittaja. Blogi on versioitu lehden toukokuun numeron pääkirjoituksesta.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia