Tuore tunnustus ei ole espoolaisen Alexander Hennin ensimmäinen. Vuonna 2022 hän voitti Marcus Wallenbergin nuorten tutkijain kilpailun. Kuva: Marcus Wallenbergin säätiö.

Alexander Henn loihti ligniinistä liiman ja pinnoitteen – pokkasi merkittävän väitöskirjapalkinnon

Arvoltaan 10 000 euron väitöskirjapalkinnon myönsi Alexander Hennille Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö.

Biotuotetekniikkaan erikoistunut Alexander Henn, 28, väitteli tohtoriksi Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa joulukuussa 2023.

Väitöskirjassaan Scalable Surface Chemistry for Lignin Modification – Creating Value for a Forest-Based Society Henn esittelee uusia menetelmiä, joilla hyödynnetään teollisuuden sulfaattiprosessin ligniinipitoista sivuvirtaa.

Ligniini on puun ainesosa, jonka tehokas käyttö on sen huonon liukoisuuden, matalan reaktiivisuuden ja heterogeenisuuden vuoksi kuitenkin hankalaa. Sellutehtaissa se yleensä poltetaan.

Hennin kehittämillä muokkausteknologioilla ligniinin ominaisuuksia voidaan parantaa ja tuottaa siitä räätälöityjä nanopartikkeleita monenlaisiin sovelluksiin.

Ideoituna jo monta tuotetta

Väitöstutkimuksessaan Alexander Henn kehitti ligniinistä muun muassa kaksi pinnoitetta, bioliiman ja lämmön varastointiin soveltuvia hybridipartikkeleita.

Tutkimuksen arvoa lisää sovellusten skaalautuvuus. Hennin työ on poikinut myös patenttihakemuksia sekä ligniiniliimaa eteenpäin vievän spinoff-yrityksen.

Tätä nykyä Henn työskentelee tutkimus- ja kehityspäällikkönä Boreal Bioproducts -yhtiössä, joka aiemmin tunnettiin nimellä Montinutra.

Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö kannustaa vuosittaisella palkinnollaan nuoria tutkijakoulutettavia suuntautumaan luonnonvarojen kestävää käyttöä edistävään tutkimukseen.

Päivi Ikonen

Aiheesta aiemmin:

Läpinäkyvä pinnoite ligniinistä – enää eivät lasit huurru

Uutuuskalvo ligniinistä ja nanoselluloosasta – vahva, joustava ja vedenkestävä

Uusi bioliima voi korvata terveydelle haitalliset liimat puurakentamisessa

Ligniinistä tehty puunsuoja päihittää synteettiset vaihtoehdot

Aarteita sahanpurusta – metsäteollisuuden tähteet arvokemikaaleiksi muuntava Montinutra sai lisärahoituksen

Metsäteollisuuden sivuvirtoja jalostavalle Montinutralle laitosrahoitus Business Finlandilta


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä. 

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia