Flying Forest Ltd:n laitos sijoittuisi Soinlahden teollisuusalueelle. Kuva: Iisalmen kaupunki.

Brittiyritys suunnittelee uusiutuvan lentopolttoaineen valmistusta Iisalmessa

Uusiutuvan lentopolttoaineen (saf) kehittämiseen erikoistunut startup Flying Forest Ltd on varannut liiketoiminnalleen liki 30 hehtaarin alueen Iisalmesta.

Brittiyrityksen on tarkoitus hyödyntää polttoaineensa raaka-aineena alueen metsiä ja sahoja ja niistä saatavaa biomassaa.

Fischer-Tropsch-menetelmää käyttävä Flying Forest kertoo tähtäävänsä johtavaksi uusiutuvan lentopolttoaineen valmistajaksi.

Noin sata henkeä työllistävän tuotantolaitoksen lisäksi yhtiö suunnittelee Iisalmelle biopolttoaineiden tutkimuskeskusta.

Kaupunginjohtaja Jarmo Ronkaisen mukaan kaupunki on iloinen uudesta avauksesta ja potentiaalisesti merkittävästä vihreän siirtymän hankkeesta.

”Valmistelut ovat edenneet hyvässä yhteistyössä yrityksen kanssa, ja odotamme innolla jatkosuunnittelun etenemistä ja rahoituksen varmistumista tälle koko Ylä-Savon seudun kannalta merkittävälle hankkeelle.”

Maailman kärkinimi Neste

Maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen tuottaja on tätä nykyä Neste, joka valmistaa sen erilaisista jätteistä ja tähteistä, kuten käytetystä paistinrasvasta ja eläinrasvajätteestä.

Neste on toimittanut tuotettaan useiden kansainvälisten lentoyhtiöiden käyttöön.

Tamperelainen startup Liquid Sun on kehittänyt oman reaktoriteknologiansa, jolla vihreä lentopolttoaine syntyy biojalostamojen hiilidioksidipäästöistä. Yhtiö kaavailee tuotantolaitosta Kemijärvelle.

Lentopolttoaineesta vasta murto-osa uusiutuvaa

Ensi vuonna voimaan astuva saf-sekoitevelvoite vaatii, että tietty osuus lentopolttoaineista on uusiutuvaa. Osuus on ensin kaksi prosenttia ja vuonna 2050 jo 70 prosenttia.

Saf-polttoaineita (sustainable aviation fuel) valmistetaan vuonna 2024 EU-alueella arviolta 0,24 miljoonaa tonnia. Luvun on vuoteen 2030 mennessä noustava 2,3 miljoonaan tonniin.

Päivi Ikonen

Lue myös:

Liquid Sunin vihreä lentopolttoaine etenee – Tampereella käynnistyi teollinen tuotantokokeilu

Kemijärvelle uusi biopuisto – Liquid Sun hyödyntää puunjalostuksen hiilipäästöt vihreän lentopolttoaineen valmistuksessa

Suomalainen Liquid Sun kehittää synteettistä lentopolttoainetta – pilottiprojektilla kohti kaupallistamista


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia