Diabetes voi altistaa D-vitamiinin puutokselle

Diabetes huonontaa elimistön kykyä hyödyntää D-vitamiinia, paljastaa tuore tutkimus. Oulun yliopiston tutkijoiden havainto selittää, miksi veren alhainen D-vitamiinipitoisuus on diabeetikoilla yleistä.

D-vitamiini on elimistölle välttämätön aine. Vitamiinin liian pieni määrä on kytköksissä moniin sairauksiin, kuten syöpiin, luustotauteihin, infektioihin ja sydän- ja verisuonisairauksiin.

Epidemiologisten tutkimusten pohjalta on tiedetty, että diabetespotilaiden veressä on D-vitamiinia usein vain vähän. On epäilty, että juuri matala D-vitamiinipitoisuus voi altistaa ihmisen diabetekseen sairastumiselle.

Oululaistutkimus kertoo, että asia on päinvastoin.

”Tutkimuksemme viittaa vahvasti siihen, että matala D-vitamiinipitoisuus on todennäköisemmin diabeteksen seuraus kuin syy”, sanoo Oulun yliopiston farmakologian professori Jukka Hakkola.

Uusi mekanismi

Oululaistutkijat löysivät uuden mekanismin, joka säätelee D-vitamiinin bioaktivaatiota elimistössä.

Terveillä ihmisillä ihossa muodostuva ja ravinnosta saatava D-vitamiini muuttuu maksassa kalsidioliksi, jota pidetään vitamiinin varastomuotona.

Nykykäsityksen mukaan kalsidiolin määrä kuvastaa D-vitamiinin saantia ja pitoisuutta elimistössä. D-vitamiinitasoa mitattaessa mitataan juuri kalsidiolipitoisuutta.

Tutkimus osoitti, että sekä ykköstyypin että kakkostyypin diabeteksessa aktivoituu mekanismi, jonka seurauksena D-vitamiinin muuttuminen kalsidioliksi estyy.

Diabetespotilailla kalsidiolin muodostumisen estyminen voi olla pitkäkestoista, mikä johtaa D-vitamiinin puutteeseen. On mahdollista, että diabeetikko pystyy hyödyntämään D-vitamiinia muita huonommin.

Hankkeessa oli mukana tutkijoita myös Itä-Suomen yliopistosta sekä Saksasta ja Yhdysvalloista.

(kuvassa) Kesällä D-vitamiinia saa auringosta. Pimeinä talvikuukausina tarvitaan suun kautta nautittavaa D-vitamiinilisää. Hyvä luonnollinen vitamiinilähde on kala.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia