Geologian tutkimuskeskus GTK ja Savonia-ammattikorkeakoulu haluavat tehdä suomalaisesta kaivostoiminnasta entistä kestävämpää.
Kaksikko on käynnistänyt hankkeen, jossa tutkitaan rikastushiekan hyödyntämistä vähähiilisenä kovetettavana pastatäyttömateriaalina kaivosalueilla.
Lisäksi projektissa selvitetään, kuinka rikastushiekka voisi toimia betonia korvaavana materiaalina kaivosalueiden ulkopuolella.
Setelit-hanke (Sekundääristen teollisuusvirtojen arvonlisäys ja tuotteistus) on jatkoa aiemmalle projektille, jossa selvitettiin muun muassa kuivatun rikastushiekan stabilointia.
Uusi projekti edistää kaivannaisteollisuuden kiertotaloutta ja vähentää kaivostoiminnan jätteitä ja päästöjä.
GTK:n tutkijan ja hankkeen projektipäällikön Neea Heinon mukaan tutkimuksella on merkityksellinen rooli uusien ratkaisujen kehittämisessä ja testaamisessa.
”On mielenkiintoista osallistua tutkimukseen, jolla pyritään edistämään konkreettisesti suurien jätevirtojen hyödyntämistä”, Heino sanoo.
Tavoitteena palvelu raaka-aineiden testauksesta valmiiksi tuotteeksi
GTK tarjoaa projektiin osaamisensa geokemiassa, mineralogiassa, röntgentomografiassa, geomateriaalien 3d-tulostuksessa ja kaivosteollisuuden ympäristövaikutusten hallinnassa.
Savoniassa on puolestaan 3d-tulostuksen, betonitekniikan ja vesi- ja ympäristötekniikan ammattitaitoa.
”Tämä ainutlaatuinen yhdistelmä asiantuntemusta ja taitoja tarjoaa mahdollisuuden kehittää innovatiivisia tuotteita ja menetelmiä”, sanoo vesiturvallisuuden erityisasiantuntija Petri Juntunen Savoniasta.
Juntusen mukaan hankkeen tavoitteena on luoda kaivosalan yrityksille kattavat tutkimus-, tuotekehitys- ja innovointipalvelut raaka-aineiden testauksesta valmiiksi tuotteeksi.
Hankkeen yrityskumppanit ovat Agnico Eagle Finland, Alva, Fatec, Fescon, LKAB Minerals, Sibelco Nordic, Sika Finland ja Yara Suomi.
(Kuva GTK) GTK:n johtama Setelit-tutkimushanke jatkuu marraskuun loppuun 2025.
Lue myös:
Kaivannaisjätealue kukkakedoksi – paikallinen biokiertotalous tuottaa hyviä peittomateriaaleja
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Jos et saa uutiskirjettämme tilaustasi seuraavana torstaina, käy tarkistamassa, onko viesti joutunut roskaposteihin tai johonkin muuhun meiliboksisi alalaatikkoon. Voit sieltä ohjata uutiskirjeet tulemaan jatkossa perille asti.