Pehmeä, kumpuileva hanki lumilaudan alla muistuttaa valtameren aaltoja. Aalloilla ratsastamiselta lumella eteneminen myös tuntuu.
”Puuterissa lautaileminen on aivan kuin surffaisi veden pinnalla”, hymyilee Marianne Juntunen, kemianopettaja ja ympäristökasvattaja.
Ollaan Kirkkonummella kasvaneen Juntusen nykyisillä kotikulmilla Pyhätunturilla, puurajasta muutama sata kilometriä etelään, jalkojen alla Napapiiri.
Lumi on entiselle laskettelumatkaoppaalle ja nykyiselle vapaa-ajan laskijalle tärkeä elementti. Opasuransa aikana hän työskenteli niin Euroopan kuin Japaninkin rinteillä.
Hiilikuorman ja ilmastonmuutoksen miettiminen sai kuitenkin aikaan sen, että Juntunen tätä nykyä jättää muiden maiden hiihtokeskukset väliin.
”Lentomatkailun päästöt olivat yksi syy siihen, miksi en jatkanut hiihto-oppaana, niin upeita kokemuksia kuin työ tarjosikin.”
Nykyisin Juntuselle riittävät Lapin tunturit pipopäisine hiihtäjineen ja karvakengissään vastaan astelevine poromiehineen.
Kemistin kääntöpuoli -sarjan juttu Marianne Juntusesta julkaistiin Kemia-lehden numerossa 2/2015. Lue koko juttu täältä.
(Kuva Marianne Juntusen albumista) Pohjolan lumi liidättää laskijaa. Marianne Juntunen nauttii puuterilautailusta.
