Kemianteollisuuden vuoden 2024 innovaatiopalkinto on myönnetty Origin by Ocean Oy:n leväbiojalostusprosessille.
Espoolainen Origin by Ocean valmistaa levistä raaka-ainetta kemianteollisuudelle.
Kemiallisen prosessin kautta levistä syntyy erilaisia tuotteita muun muassa ihonhoitoon, puhdistusalalle ja elintarviketeollisuuteen.
Näin korvataan fossiilipohjaisia komponentteja kuluttajatuotteissa ja luodaan samalla positiivisia ympäristövaikutuksia.
”Mahdollisuus kaupalliseen menestykseen”
Voittajan valitsi Kemianteollisuus ry:n innovaatioryhmän jäsenistä koostunut raati.
”Teknologiaa on jo pystytty edistämään, ja innovaatiolla on mahdollisuus kaupalliseen menestykseen”, perustelee ryhmän puheenjohtaja Petri Lehmus.
”Innovaation avulla ratkaistaan myös merkittävää ympäristöongelmaa eli rehevöitymistä.”
Petri Lehmus toimii Nesteen tutkimus- ja kehitysjohtajana.
”Hienoa, että merien tilaan on havahduttu”
Kesäkuun 13. päivänä jaetun innovaatiopalkinnon vastaanotti Tiina Witikkala.
Witikkala työskentelee Origin by Oceanissa tittelillä Lead Chemical Engineer Activist.
”Hienoa, että Suomessa on havahduttu merien tilaan. Maailman meret ovat huonossa kunnossa”, Witikkala sanoo.
”Origin by Oceanin regeneratiivinen liiketoimintamalli on avain menestymiselle tulevaisuudessa”, hän uskoo.
Kaksi kunniamainintaa
Kilpailussa myönnettiin myös kaksi kunniamainintaa, jotka menivät FinnCure Oy:lle ja Oulun yliopiston tutkijoiden Caama-projektille.
FinnCure pyrkii ehkäisemään tartuntatauteja mikropartikkeleilla. Yhtiö on kehittänyt ja patentoinut partikkeleita, joiden avulla estetään virusten pääsy solun sisään.
Caama-projektin ydin on uusi prosessi metallien poistamiseen ja talteenottoon vedestä.
Oululaismenetelmällä saadaan käsiteltyä esimerkiksi kaivosteollisuuden prosessivesi tehokkaasti ja ympäristölle hellävaraisesti.
Vastauksia isoihin globaaleihin tarpeisiin
”Molemmat toimijat pyrkivät vastaamaan isoihin globaaleihin tarpeisiin”, Petri Lehmus luonnehtii kunniamaininnan vastaanottajia.
”Pandemioiden ehkäiseminen ja kaivosteollisuuden ympäristönäkökulma ovat merkittäviä kokonaisuuksia, ja on tärkeä hakea näihin haasteisiin uusia ratkaisuja.”
Myös kunniamaininnan saaneilla innovaatioilla voi Lehmuksen mukaan olla suuri kaupallinen potentiaali.
Jatkoa Origin by Oceanin palkintoputkelle
Kemianteollisuuden 30 000 euron suuruinen innovaatiopalkinto jaetaan joka toinen vuosi.
Palkinnolla kannustetaan yrityksiä sekä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa työskenteleviä ryhmiä uusien kemiallisten tuotteiden ja palveluiden luomiseen.
Origin by Oceanilta odottavat suuria muutkin kuin Kemianteollisuuden innovaatiopalkinnon myöntäjät.
Yhtiön edellinen tunnustus on sen perustajan ja toimitusjohtajan Mari Granströmin keväällä pokkaama Kemian hyväksi -palkinto, jonka myöntävät Kemian Seurat.
Päivi Ikonen
Lue myös:
Meren ja kemian hyväksi – Origin by Oceanin Mari Granström palkittiin ChemBio-tapahtumassa
Kemianteollisuuden innovaatiopalkinto Fortumin akkujen kierrätysteknologialle
Kemianteollisuuden vuoden 2020 innovaatiopalkinto Orion Pharmalle
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!