Suomalainen laboratoriotestauksen ja sertifiointien tarjoaja Measurlabs laajentaa toimintaansa Yhdysvalloissa perustamalla uuden toimipisteen Kalifornian Palo Altoon.
Yhtiön mukaan paikallinen piste poistaa kansainvälisiin toimituksiin liittyvät haasteet, mikä helpottaa markkinaosuuden kasvattamista strategisesti tärkeillä markkinoilla.
”Meillä on jo vakiintunut asiakaspohja Yhdysvalloissa, mutta toimipisteen myötä voimme palvella heitä entistä paremmin ja näyttäytyä samalla houkuttelevampana vaihtoehtona uusille asiakkaille”, sanoo Measurlabsin toimitusjohtaja ja perustaja Teemu Myllymäki.
”Tämä on meille tärkeä askel matkalla suureksi kansainväliseksi toimijaksi.”
Taustalla myös USA:n uusi tullipolitiikka
Yhdysvaltain nykyhallinnon kiristyvä tullipolitiikka korostaa paikallisen toimipisteen merkitystä entisestään.
Myllymäki uskoo, että amerikkalaiset yritykset siirtävät toimintojaan Aasiasta takaisin kotimaahansa, jolloin myös tarve paikallisille testauspalveluille kasvaa.
”Meillä on Yhdysvalloissa paljon etenkin puolijohdekomponentteja ja lääkinnällisiä laitteita valmistavia asiakkaita, jotka arvostavat sitä, että testaus hoituu paikallisesti”, toimitusjohtaja sanoo.
”Monet asiakasyrityksemme vieläpä sijaitsevat Piilaaksossa, eli asiakkaat voivat parhaassa tapauksessa tuoda näytteet itse uudelle toimipisteelle, josta ne siirtyvät nopeasti eteenpäin testattaviksi.”
Yhden luukun periaatteella
Teemu Myllymäki ja yhtiökumppani Kalle Lagerblom perustivat Measurlabsin vuonna 2017.
Yrityksen ideana on koota useiden laboratorioiden verkosto yhden luukun palveluksi. Tätä nykyä Measurlabsilla on kumppanilaboratorioita jo yli 900.
Toimintamallin ansiosta eri alojen tuotekehityksen ja laadunvalvonnan ammattilaiset saavat kaikki tarvitsemansa testauspalvelut helposti samasta paikasta.
Helsingin pääkonttorin ja uuden Palo Alton toimipisteen lisäksi Measurlabsilla on toimisto Ison-Britannian Cambridgessa.
Päivi Ikonen
Aiheesta aiemmin:
Measurlabs sai 2,5 miljoonan rahoituksen – laajentaa toimintaansa Eurooppaan
EU panee viherpesua kuriin – uusi suomalainen sertifikaatti kertoo materiaalin tarkan bio-osuuden
Measurlabs tähtää maailmalle – ”Kilpailijat ovat myös kumppaneitamme”
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!