Taivekartonkia valmistava Takon tehdas sijaitsee Tammerkosken rannassa tontilla, jolla on jalostettu puuta vuodesta 1865. Tako on kaupungin keskustan tehtaista ainoa yhä toimiva. Kuva: Metsä Board.

Muju hyötykäyttöön – tamperelaisen kartonkitehtaan lietteet jalostuvat lähiseudun peltojen maanparantajaksi

Lannoitekehittäjä Soilfood muuntaa Takon kartonkitehtaassa syntyvän kuitulietteen erilaisiksi maanparannusaineiksi, jota hyödyntävät Tampereen seudun viljelijät.

Soilfood on jo aiemmin käyttänyt tuotteissaan Metsä Boardin Kemin ja Äänekosken kartonkitehtaiden sivuvirtoja.

Metsäyhtiön ja startupin yhteistyö sai alkunsa Luonnonvarakeskuksen hankkeesta, jossa tutkittiin kuitulietteen hyödyntämistä peltomaan eroosion ja ravinteiden vesistövalumien vähentämisessä.

Laajenevalla yhteistyöllä kaksi erikokoista yritystä pyrkivät kehittämään myös uusia ratkaisuja sivuvirtojen käyttöön.

”Metsä Board haluaa keskittyä ydinosaamiseensa ensikuitukartongin tuottajana mutta samalla hakea entistä kattavampaa kiertotalouden hyödyntämistä”, sanoo Metsä Groupin ympäristöjohtaja Mika Leino.

”Siksi Soilfoodin kaltaiset kumppanit ovat meille tärkeitä.”

Muju heti liikkeelle

Soilfood noutaa kuitupitoista lietettä, tamperelaisittain mujua, Takolta viikoittain.

Kartonkitehtaan sijainti aivan isohkon kaupungin ydinkeskustassa tuo noutoihin oman mausteensa.

”Tehtaan alueella ei ole suuria varastokenttiä, jolloin logistinen osaaminen korostuu”, muotoilee tehtaanjohtaja Jaakko Ikonen.

Soilfoodin toimitusjohtajan Eljas Jokisen mukaan yhtiö ottaa vastuun sivuvirrasta sen syntypaikalta lähtien.

”Käytännössä sivuvirta pitää saada liikkeelle lähes sitä mukaa kuin sitä syntyy. Kuormien määrä vaihtelee tehtaan tuotannon ja volyymien mukaan”, Jokinen kertoo.

Lisää multavuutta ja vedenpidätyskykyä

Soilfood huolehtii myös valmiin tuotteen kuljetuksista alueen maatiloille.

Kuitupohjaisilla maanparannusaineilla lisätään peltomaan multavuutta ja parannetaan sen vedenpidätyskykyä.

Samalla puusta lähtöisin olevat ravinteet päätyvät takaisin maaperään.

Parannusaineet myös pienentävät viljelyn ympäristövaikutuksia, sillä ne kasvattavat maan hiilivarastoa ja vähentävät ravinnehuuhtoumia vesistöihin.

Aiheesta aiemmin:

Maanparannusaineita metsäteollisuuden jätevirroista – Soilfood voitti vastuullisuuskilpailun

Kasviproteiinitehtaan sivuvirrat jalostuvat kierrätyslannoitteeksi

Soilfood palauttaa ravinteet kiertoon – sivuvirrat muuntuvat lannoitteiksi

Kriisi nostaa kierrätyslannoitteiden arvoa


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia