Rauman rantaroskaseurannoissa vuonna 2022 löytyi runsaasti myös kalastusvälineitä. Kuva: Jutta Vuolamo/ Pidä Saaristo Siistinä ry.

Muovisten kalastusvälineiden keräys tulee pakolliseksi – Saaristomeren pilotti luo pohjaa kierrätysverkostolle

Saaristomeren alueella kerätään ensi kesänä talteen vanhoja kalaverkkoja. Pilottikeräyksestä vastaa Pidä Saaristo Siistinä ry.

”Esimerkiksi mökkiläiset ja vapaa-ajan kalastajat voivat tuoda käytöstä poistamansa puhtaat verkot tiettyjen Roope-palvelupisteidemme yhteyteen tuleviin keräysastioihin”, kertoo projektipäällikkö Jutta Vuolamo Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.

Osa talteen saatujen verkkojen materiaaleista analysoidaan, ja analyysitulosten avulla selvitetään materiaalien kierrätyksen ja uudelleenkäytön mahdollisuuksia.

Pohjustaa muovidirektiivin asettamaa velvoitetta

Vapaa-ajan kalastajien välineille ei Suomessa vielä ole kierrätysverkostoa eikä keräyspisteitä, vaan muun muassa muoviverkot menevät sekajätteeseen.

EU:n kertakäyttömuovidirektiivi kuitenkin määrää, että muovia sisältävien kalastusvälineiden tuottajat järjestävät tuotteilleen jätehuollon vuoden 2024 loppuun mennessä.

Pidä Saaristo Siistinä ry pyrkii pilotillaan luomaan pohjaa tulevalle kierrätystoiminnalle.

Käytetyt pyydykset ovat osa merten mikromuoviongelmaa

Yhdistyksen järjestämä pilottikeräys on osa kansainvälistä Re:Fish-hanketta.

EU-rahoitteista hanketta koordinoi Håll Sverige Rent -säätiö. Suomessa projektiin osallistuu Pidä Saaristo Siistinä ry:n lisäksi Suomen ympäristökeskus Syke.

Sekä pilottikeräys että Re:Fish-hanke haluavat nostaa valokeilaan myös ympäristöön jätettyjen kalanpyydysten aiheuttamat ongelmat.

Luontoon hapertumaan jäävät kalastusvälineet vahingoittavat eläimiä ja saastuttavat vesistöjä mikromuovilla ja muilla haitallisilla aineilla.

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia