Nesteen keksijätiimi on valittu Euroopan keksintöpalkinnon finalistiksi. Suomalaisinnovaatio muuntaa jätteet ja tähteet uusiksi laatutuotteiksi.
European Inventor Award on erittäin arvostettu innovaatiopalkinto, jonka Euroopan patenttivirasto EPO lanseerasi vuonna 2006. Kilpailussa palkitaan innovaattoreita, jotka ovat keksineet ratkaisuja aikamme suurimpiin haasteisiin.
Tämänvuotiseen Euroopan keksintökilpailuun osallistui yhteensä yli 600 ehdokasta. Nesteen tiimi on kautta aikojen ensimmäinen suomalainen finalisti.
Tiimiin kuuluvat Pia Bergström (Senior Specialist, Feedstock), Annika Malm (Senior Associate), Jukka Myllyoja (R&D Fellow), Jukka-Pekka Pasanen (Senior Associate) ja Blanka Toukoniitty (Technical Support Lead, Feedstock Growth).
Viisikko on ollut mukana yhtiön innovaatio- ja patentointityössä, jonka ansiosta heikkolaatuisetkin jätteet ja tähteet muunnetaan uusiutuvaksi dieseliksi, uusiutuvaksi lentopolttoaineeksi ja muovi- ja muun kemianteollisuuden uusiutuviksi raaka-aineiksi.
”Kunnia koko yhtiölle”
“Nesteen tutkijoille ja koko yhtiölle on kunnia saada tunnustusta Euroopan innovaatioyhteisöltä. Arvostamme valtavasti sitä, että Euroopan patenttivirasto on valinnut Nesteen ja sen keksijät European Inventor Award 2023 -kilpailun finalistien joukkoon teollisuuden kategoriassa”, sanoo Nesteen innovaatiojohtaja Lars Peter Lindfors.
”Uusiutuvia ratkaisuja ja niihin liittyvää teknologiaa koskevien keksintöjen ansiosta Neste on kehittynyt paikallisesta öljynjalostajasta globaaliksi johtajaksi uusiutuvissa ja kiertotalousratkaisuissa.”
Nesteen henkilöstöstä neljäsosa työskentelee innovaation, tutkimuksen, tuotekehityksen ja suunnittelun parissa. Yhtiölle on myönnetty yli 2 000 patenttia.
Nexbtl-teknologia, jolla uusiutuvia rasvoja ja öljyjä prosessoidaan polttoaineiksi, on yksi Nesteen keskeisimmistä virstanpylväistä. Suomalaisyhtiö on maailman suurin uusiutuvan dieselin tuottaja, jonka MY-diesel tehdään sataprosenttisesti jätteistä ja tähteistä.
Euroopan keksintöpalkinnon saajat julkistetaan 4. heinäkuuta 2023.
(Kuva EPO) Nesteen Annika Malm (vas.), Blanka Toukoniitty, Jukka-Pekka Pasanen, Pia Bergström ja Jukka Myllyoja saavat vielä jännittää, tuleeko European Inventor Award -palkinto heinäkuussa Suomeen.
Lue myös:
Neste vei uusiutuvan dieselinsä Tanskan markkinoille
Nesteeltä vastuullisempia voiteluöljyjä – puolet raaka-aineista uusiutuvia
Neste toimittaa uusiutuvaa lentopolttoainetta Wizz Airille
Uudet lastenvaunut syntyvät Nesteen biopohjaisista raaka-aineista
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.