Nesteen uusiutuvaa lentopolttoainetta Kreikkaan ja Meksikoon

Neste aloittaa uusiutuvan lentopolttoaineen toimitukset Kreikan johtavalle lentoyhtiölle Aegean Airlinesille. Nesteen kumppanina toimituksissa on Hellenic Petroleum -konserni.

Aegean käyttää Nesteen polttoainetta aluksi Thessalonikin Makedonia-lentoasemilta lähtevillä lennoillaan. Asema on Aegeanin lentojen solmukohta.

Jatkossa polttoainetta toimitetaan myös Ateenan kansainväliseltä lentoasemalta lähteville lennoille.

Neste on lisäämässä uusiutuvan lentopolttoaineen tuotantokapasiteettiaan 1,5 miljoonaan tonniin vuoden 2023 loppuun mennessä. Määrä on suurempi kuin koko Kreikan lentopolttoaineen kysyntä ennen koronapandemiaa.

Uusiutuvan voimin lennettiin myös Meksikoon

Toinen uusi maa, jossa on hyödynnetty suomalaista uusiutuvaa lentopolttoainetta, on Meksiko.

Meksikolainen halpalentoyhtiö Viva Aerobus teki kesäkuussa ensimmäisen lentonsa, jonka polttoaine oli peräisin Nesteen jalostamosta. Lento vei matkustajia Los Angelesista Guadalarajaan.

Vivan tavoitteena on jatkossa ostaa käyttöönsä miljoona litraa uusiutuvaa lentopolttoainetta.

Uusiutuva lentopolttoaine on tällä hetkellä tehokkain keino pienentää lentoliikenteen hiilijalanjälkeä.

Nesteen uusiutuva MY-lentopolttoaine valmistetaan sataprosenttisesti jätteistä ja tähteistä, kuten käytetystä paistorasvasta. Puhtaassa muodossa polttoaine voi elinkaarensa aikana vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 80 prosenttia fossiiliseen polttoaineeseen verrattuna.

Neste on maailman suurin uusiutuvan lentopolttoaineen valmistaja.

(Kuva Hellenic Petroleum) Nesteen polttoaineen toimituksista kreikkalaiskoneisiin vastaa Hellenic Petroleum.

Aiheesta aiemmin:

Nesteen uusiutuvaa lentopolttoainetta United Airlinesin koneisiin

Nesteen uusiutuvaa polttoainetta Air Balticin lennoille

Nesteen uusiutuva lentopolttoaine ja vetyhanke etenevät

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia