Maailman johtava yritysvastuullisuusluokittaja EcoVadis on myöntänyt Chemigate Oy:lle kultatason. Suomalaisyhtiö saavutti saman tason myös edellisessä luokituksessa.
EcoVadis arvioi yritysten vastuullisuutta neljässä kategoriassa, joita ovat ympäristöasiat, työ- ja ihmisoikeudet, eettiset toimintaperiaatteet ja kestävä hankinta.
Chemigate sai korkeimmat pisteensä ympäristöasioiden ja työ- ja ihmisoikeuksien arvioinneista ja sijoittui toimialallaan maailman kuuden prosentin parhaimmistoon.
Tulevana vuonna Chemigate kertoo keskittyvänsä parantamaan toimintaansa etenkin vastuullisen hankinnan osalta.
Yritys aikoo myös hyödyntää emoyhtiönsä Bernerin vastuullisuusraportoinnin kautta saatuja tuloksia.
Vuodesta 2007 toiminut EcoVadis on arvioinut jo yli 100 000 yritystä 175 maassa. Tasoluokitukset ovat platina, kulta, hopea ja pronssi.
Biopohjaisia sideaineita paperiteollisuudelle
Chemigate valmistaa muunnettuja tärkkelyspohjaisia side- ja liima-aineita, joiden pääraaka-aine on suomalainen ohra- ja perunatärkkelys.
Yrityksen tuotantolaitokset sijaitsevat Lapualla, Kaipiaisissa ja Mietoisissa. Lapuan tehtaassa käynnistyi tänä vuonna maailman ensimmäinen uudentyyppisten polysakkaridien modifiointilaitos.
Chemigaten suurimman asiakaskunnan muodostaa paperi- ja kartonkiteollisuus. Myynti suuntautuu lähinnä Pohjoismaihin, mutta yhtiö vie erikoiskemian tuotteitaan myös muualle Eurooppaan sekä Aasiaan.
Monialakonserni Berner osti Chemigaten osake-enemmistön vuonna 2021. Chemigaten vuosiliikevaihto on tätä nykyä noin 100 miljoonaa euroa.
(Kuva Pixabay) Pellosta paperitehtaaseen. Chemigaten raaka-aineista valtaosa tulee Suomen luonnosta.
Lue myös:
Chemigaten reagenssitehdas ottaa reaktiolämmön talteen
140-vuotias perheyritys porskuttaa – Bernerin liikevaihto kasvoi yli 70 prosenttia
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Jos et saa uutiskirjettämme tilaustasi seuraavana torstaina, käy tarkistamassa, onko viesti joutunut roskaposteihin tai johonkin muuhun meiliboksisi alalaatikkoon. Voit sieltä ohjata uutiskirjeet tulemaan jatkossa perille asti.