Sähköautojen pikalatausjärjestelmien kehittäjä Kempower sai kestävän kehityksen palkinnon

Lahtelainen Kempower voitti vuoden 2023 Carnegie Sustainability Awards -kilpailun uusien tulokkaiden kategorian.

Vuonna 2019 perustetun Carnegie-palkinnon tavoitteena on nostaa esiin esimerkkejä vastuullisista yrityksistä ja kannustaa myös muita yrityksiä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja sijoittajien kiinnostuksen herättämiseen.

Kolmen kategorian voittajat valitaan 420 pörssiyhtiön joukosta, joka edustaa noin 95 prosenttia pörssin markkina-arvosta Pohjoismaissa.

Suomalaisyritys sai tunnustuksen sähköautojen lataamisen mahdollistamisesta ja helpottamisesta, mikä edistää ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Kempowerin ympäristökädenjälki myös osoittaa, että yhtiön liiketoiminnalla on merkittävä positiivinen nettovaikutus ympäristöön, palkintoperusteluissa sanotaan.

Suurten yritysten kategoriassa palkittiin lääkeyhtiö Novo Nordisk ja pienten yritysten sarjassa maa- ja vesirakentaja AF Gruppen.

”Kempower on hyvä esimerkki yhtiöstä, joka on paitsi onnistunut sisällyttämään kestävän kehityksen osaksi liiketoimintamalliaan myös osoittanut suurta kunnianhimoa vaikuttaa myönteisesti ilmastonmuutokseen ja pienentää ympäristöjalanjälkeään”, sanoo Carnegien kestävyysstrategian johtaja Lena Österberg.

Carnegie on ruotsalainen rahoituspalvelukonserni.

Kasvu jatkuu maailmalla

Kempower suunnittelee ja valmistaa DC-tasavirtapikalatausratkaisuja sähköajoneuvojen lisäksi sähkökäyttöisille koneille. Tuotekehityksen ja tuotannon juuret ovat Suomessa, ja yhtiö hankkii suuren osan materiaaleistaan ja komponenteistaan paikallisesti.

Yritys on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja vähentämään kaatopaikkajätteen määrän nollaan vuoteen 2025 mennessä.

Parhaillaan Kempower elää vankan kasvun vaihetta. Helmikuussa 2023 yhtiö avasi Yhdysvaltoihin uuden pikalaturien tuotantolaitoksen, joka kaksinkertaisti sen maailmanlaajuisen tuotantokapasiteetin.

(Kuva Kempower) Kempowerin latausasemat ja teknologiaratkaisut leviävät parhaillaan yhä uusiin maihin.

 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia