Astman ja keuhkoahtaumataudin hoidossa yleisesti käytettävät beeta-2-agonistit eivät anna suojaa Parkinsonin taudilta, osoittaa Itä-Suomen yliopiston tuore tutkimus.
Inhaloitavat eli hengitettävät beeta-2-agonistit avaavat potilaan keuhkoputkia. Lääkkeiden on esitetty liittyvän myös pienempään Parkinsonin taudin riskiin.
Itä-Suomen yliopiston rekisteripohjainen tutkimus kertoo toista: lääkkeet eivät näytä suojaavan Parkinsonin taudilta.
Sen paremmin lyhyt- kuin pitkävaikutteisten inhaloitavien beeta-2-agonistien käytöllä ei tutkimuksen mukaan ollut yhteyttä Parkinson-riskiin.
Itäsuomalaistutkimuksessa ei myöskään havaittu johdonmukaista annos-vastesuhdetta.
Tutkimuksessa huomioitiin astma- tai keuhkoahtaumatautidiagnoosit sekä lääkkeen käyttö ajalta vähintään kolme vuotta ennen Parkinsonin taudin diagnoosia. Huomioon otettiin myös erilaiset liitännäissairaudet, kuten sydän- ja verisuonisairaudet sekä ikä, sukupuoli ja astman ja keuhkoahtaumataudin kesto.
Tutkimus tehtiin osana Finpark-tutkimusta, jonka aineisto kattaa 22 189 kotona asuvaa Parkinsonin tautia sairastavaa suomalaista sekä heille kaltaistetun verrokkiaineiston.
Tupakointi voinut vääristää aiempien tutkimuksien tuloksia
Parkinsonin taudin keskeinen piirre on alfasynukleiiniproteiinin kertyminen aivoihin. Beeta-2-agonistien on havaittu eläin- ja solumallitutkimuksissa vähentävän alfasynukleiini-geenin ilmentymistä, millä voisi olla edullisia vaikutuksia Parkinsonin tautiin.
Lisäksi beeta-2-agonistien on joissakin epidemiologisissa tutkimuksissa havaittu pienentävän Parkinson-riskiä. Havainto voi kuitenkin johtua yhteyttä vääristävistä tekijöistä, kuten tupakoinnista.
Tupakointi on keuhkoahtaumataudin tärkein aiheuttaja ja voi pahentaa astman vaikeusastetta. Tämä puolestaan johtaa suurempaan beeta-2-agonistien käyttöön.
Toisaalta tupakointi on liitetty pienempään Parkinsonin taudin riskiin. Tämän vuoksi beeta-2-agonistien yhteyttä tautiin on tärkeä tutkia asetelmilla, joilla sekoittavia tekijöitä voidaan hallita, tutkijat sanovat.
Vaikka kansalliset rekisteriaineistot eivät sisällä tietoa tupakoinnista, ne mahdollistavat tutkimuksen rajaamisen henkilöihin, joiden joukossa tupakoivien osuus on todennäköisesti jakautunut tasaisemmin.
(Kuva Pixabay) Tutkimus inhaloitavien astmalääkkeiden yhteydestä Parkinsonin tautiin toteutettiin amerikkalaisen Michael J. Fox -säätiön ja Suomen Parkinson-säätiön myöntämällä apurahalla.
Lue myös:
Uusi suomalainen Parkinson-lääke ensimmäiseen ihmistutkimukseen
Ihonäyte kertoo Parkinsonin taudista
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.