Suuret odotukset – suomalainen Desentum testaa koivuallergiarokotettaan Kanadassa

Biolääkeyhtiö Desentum käynnisti uuden kliinisen tutkimuksensa Kanadassa syyskuussa. Kokeissa pyritään osoittamaan, että rokote mahdollistaa koivuallergisten potilaiden nopean siedätyshoidon.

Tutkimuksessa testataan VTT-lähtöisen suomalaisyrityksen DM-101PX-nimisen rokotteen turvallisuutta ja siedettävyyttä koivuallergiasta kärsivillä ihmisillä.

Kokeiltavana on kolme erilaista annosteluohjelmaa. Rokote annetaan injektiona ihon alle.

Lisäksi tutkittavat henkilöt altistetaan kontrolloidusti koivun siitepölylle ja selvitetään sillä tavoin rokotteen vaikutusta allergiaoireisiin.

Satunnaistettuun, kaksoissokkoutettuun ja lumekontrolloituun tutkimukseen rekrytoidaan yhteensä 30 aikuista allergiapotilasta, joista ensimmäisten osalta kokeet ovat jo menossa.

Aiemmissa, terveillä koehenkilöillä tehdyissä tutkimuksissa rokotekandidaatti on osoittautunut turvalliseksi ja hyvin siedetyksi. Se on myös antanut oikeanlaisen immunologisen vasteen.

Nyt käynnistynyt tutkimus on määrä viedä loppuun kevään 2024 aikana.

Teknologiaa voidaan hyödyntää muissakin rokotteissa

Desentumin immunoterapeuttisen rokotteen vaikuttava aine DM-101 on rekombinanttitekniikalla tuotettu, muokattu koivun siitepölyn allergeeni.

Toimitusjohtaja Pekka Mattilan mukaan yhtiö on kehittänyt DM-101-aihiolleen ainutlaatuisen, lääkeaineen vapautumista hidastavan formulaation eli muodon.

Prekliinisissä tutkimuksissa formulaatio on vähentänyt huomattavasti siedätyshoidolle tyypillisiä allergisia reaktioita, jotka rajoittavat annoksen kokoa.

”DM-101PX yhdistää uuden formulaation Desentumin teknologiaan, jossa hypoallergeenit on suunniteltu säilyttäen siedättymisen kannalta tärkeät immunologiset ominaisuudet”, Mattila kuvailee.

Mikäli formulaatio toimii kanadalaistutkimuksessa odotetusti, sitä voidaan hyödyntää yhtiön muidenkin hypoallergeenien annostelussa, ehkä jopa laajemminkin.

Desentum kehittää vastaavia rokotteita myös heinä- ja pähkinäallergiaan.

Nopea ja helppo apu

Koivuallergiaan ei toistaiseksi ole rokotetta. Sen sijaan allergiaa hoidetaan vuosia kestävällä siedätyksellä, joka toteutetaan pistoksina tai kielen alle laitettavina tabletteina tai tippoina.

Desentumin rakentama rokotevalmiste nopeuttaisi ja tehostaisi siedätystä merkittävästi. Lisäksi se tekisi siedätyshoidosta potilaalle helpompaa.

Päivi Ikonen

(Kuva Pixabay) Koivun siitepölylle allergisia ihmisiä on paljon. Suomessakin arviolta 15 prosenttia väestöstä kärsii keväisestä riesasta.

Aiheesta aiemmin:

Koivuallergiarokotteen kehittäjä Desentum keräsi miljoonarahoituksen

Suomalaisrokote koivuallergiaa vastaan etenee lupaavasti

Lue myös:

Ilmasto lämpenee – tulevaisuuden siitepölyssä voi olla tuplasti allergeeneja


Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia