Teräsyhtiö Outokumpu hankkii lisää uusiutuvaa energiaa – kasvattaa osuuttaan torniolaisesta tuulipuistosta

Outokumpu parantaa energiantuotannon omavaraisuuttaan ja ostaa itselleen lisäosuuden Torniossa sijaitsevasta Rajakiirin tuulivoimalasta.

Teräsyhtiön osuus 45 megawatin tuulipuistosta on jatkossa lähes 9 megawattia, ja yhtiö omistaa vastedes 19,9 prosenttia voimalan osakkeista.

Vuonna 2015 käynnistyneen puiston odotetaan tuottavan tuulivoimaa vielä 16 vuoden ajan.

”Lisäsijoitus Rajakiiriin takaa meille paremman pääsyn toimintojamme lähellä olevaan tuulivoimaan. Se tukee ja laajentaa olemassa olevaa kumppanuuttamme Rajakiirin ja sen osakkaiden kanssa”, sanoo Outokumpu EvoEnergy ‑yksikön johtaja Tony Lindström.

”Saamme sopimuksen myötä myös strategisen pääsyn Rajakiirin tuleviin maa- ja merituulivoimainvestointeihin.”

Kartoitettavana myös hiilidioksidin talteenotto

Outokumpu EvoEnergy on sitoutunut etsimään teknologisia ratkaisuja, joilla se voi käyttää mahdollisimman paljon tuulivoimaa. Yhtiö selvittää  mahdollisuuksia investoida myös aurinko- ja ydinenergiaan.

Lisäksi yhtiö kartoittaa ratkaisuja, joilla voitaisiin ottaa talteen tuotantopäästöjen hiilidioksidia ja hyödyntää sitä yhteistyökumppanien kanssa.

Näin voitaisiin vähentää ruostumattoman teräksen ja ferrokromin toiminnoista syntyviä suoria päästöjä.

Outokumpu on maailman johtava ruostumattoman teräksen tuottaja ja yhtiön Tornion tehdas alan suurimpia tuotantolaitoksia.

(Kuva Outokumpu) Pilkkijät ovat talvisaikaan tavallinen näky Outokummun Tornion terästehtaan edustalla.

Lue myös:

Fortum ja Outokumpu haluavat vähentää terästeollisuuden päästöjä – välineenä pienydinvoima


Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Tilaa heti tai viimeistään 28.2.2024, niin osallistut myös kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia