ISÄLLÄ OLI vankka usko lapsityövoiman hyväksikäyttöön. Naperona kannoin lautoja, alakoululaisena revin nauloja ja teininä olin jo kirvesmies.
Joskus ihmettelin, miksi kaikki mahdollinen omakotitaloon asti pykättiin pelkästään puukolla, taltalla, vasaralla, sahalla ja kirveellä.
”Tosimies tekee sillä yhdistelmällä mitä vaan”, isä vastasi.
Mustavalkoinen teevee näytti porakonemainoksia, mutta ne oli tarkoitettu osaamattomille.
Tosimies kaivertaa puukolla reiän vaikka kymmenen millin teräslevyyn.
Opin halveksimaan niitä rakennusalan munattomia ammattilaisia, jotka keikkuivat työmailla liivit täynnä erilaisia työkaluja.
KUNNES MAAILMA aikuisena järkkyi. Piti yhdistää rautaa rautaan. Sehän ei kirveellä onnistu, vaikka kuinka löisi.
Oli pakko ostaa hitsausmuuntaja.
Anteeksi pyydellen tunnustin asian isäukolle. Järkytyksekseni hän oli innoissaan.
”Juu, hyvä. Osta poika laatua!”
Totuus paljastui tiukan keskustelun jälkeen. Isä oli valehdellut kuin Amerikan presidentti.
Totta kai hän oli tiennyt laatutyön vaativan monenlaisia laatutyökaluja. Niihin vain ei ollut varaa, kuten ei myöskään muuhun työväkeen kuin alaikäisiin.
PATO OLI MURTUNUT. Piti hankkia Tig, Mig ja Mag.
Ihan vain siksi, että jo nimet kuulostivat maagiselta loitsulta. Metalli sulaa itsestään, kun sitä uhkaa Tigillä.
Plasmaleikkuri tuli hommattua siltä varalta, että vastaan osuisi lukkojuminen kassakaappi. Leikkurilla sen avaisi tuossa tuokiossa.
Pakollinen hankinta oli yläjyrsin. Samoin kulmaleikkuri ja betonimylly.
Kaasuhitsausvälineet mahdollistivat kapillaarihitsaukset, joita tekemätön ei voi kutsua itseään mieheksi.
Porapuolella alkoivat ostosorgiat. Automaattinen ruuvinväännin oli saatava. Siinä kun ruuvit ovat nauhassa. Ruuvaus on kuin konepistooliammuntaa.
Jottei työnteko olisi pelkästään sähkön varassa, taloon tuli paineilmakompressori.
Ensin yksi, sitten toinen ja lopulta kolmas rappauspumppuun kytkettynä. Voi hioa käsin, sähköllä tai ilmalla.
Vasaran päästin eläkkeelle ja korvasin sen neljällä erilaisella naulaimella. Voi ammuskella nauloja niin runkoon kuin paneeleihin.
TYÖKALUSUHTEENI ON muuttunut askeesista paljouden tyranniaksi. Kaluja on enemmän kuin työtä.
Harmistumisia sattuu ja ne tuntuvat lompakossa. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin työkalusarja, josta puuttuu yksi osa.
On varma, että jos kolmensadan osan sarjasta puuttuu 17 millin kiintoavain, sitä 17-millistä tarvitsee aina.
Pahinta on, kun suomalaisperäinen ja erityisen kallis työkalu sanoo työsopimuksen irti. Terapiana pitää ostaa Puuteemasta halvin mahdollinen vastaava.
Terapoinnista on tosin vain hetkellistä apua siinä tapauksessa, että halpakalu kestää ja kestää, vaikka sitä kuinka yrittäisi kurittaa.
Onneksi osa halvoista on myös huonoja. Kun se seitsemäs Bililon nauhahiomakone hajoaa, on suorastaan ilo vaatia rahat takaisin.
KAIKESTA HUOLIMATTA ei ole huonekalu-, rauta-, kodinkone- tai työkalukauppaa, jossa ei tule mieleen, minkä voisi tehdä paremmin.
Lähipiirin kauhuksi mielijohde ei useinkaan jää ajatuksen tasolle.
Onhan puu ja teräs tarkoitettu muokattaviksi. Lasi huutaa leikkaavaa veistä. Kivi vaatii kivisahaa.
Perikunnalla on kuitenkin edessä suuria pettymyksiä. Mikään syntyneistä antiikkihuonekaluista ei ole antiikkia eikä design alkuperäistä.
Kysymys ”Miks sulla on kolmen tonnin pöytä höyläpenkkinä?” saa aikanaan vastauksen.
Keemikko
Tee se itse tai jätä tekemättä -mies
Kirjoittaja on Kemia-lehden pakinoitsija, joka väittää katsovansa maailmaa erlenmeyerlasien läpi. Valkoisen takin alla piilee kuitenkin monitaitoinen maailmankansalainen, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta.
