Tutkija Merja Penttilä palkittiin Seattlessa

Professori Merja Penttilä on saanut arvostetun Charles D. Scott -palkinnon. Tunnustus perustuu työhön, jota Penttilä on tehnyt bioteknologian käytön edistämiseksi polttoaineiden ja kemikaalien tuotannossa.

Penttilä vastaanotti tunnustuksen 30. huhtikuuta Yhdysvaltain Seattlessa Biotechnology for Fuels and Chemicals -symposion yhteydessä.

Scottin palkinto myönnetään vuosittain erittäin ansioituneelle tutkijalle, jonka tutkimus on lisännyt tuntuvasti tieteellistä tietoa.

Merja Penttilä työskentelee osa-aikaisena professorina Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa sekä tutkimusprofessorina VTT:ssä.

Hän on perehtynyt monipuolisesti entsymologiaan, geenien säätelyyn, entsyymien eritykseen, hapetus-pelkistysreaktion säätelyyn sekä erilaisten hiivojen ja rihmasienten metabolian muokkaukseen.

Penttilä on johtanut useita isoja tutkimushankkeita sekä Suomessa että EU-tasolla. Viime aikoina hän on keskittynyt synteettiseen biologiaan ja sen infrastruktuurin kehittämiseen.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.

Lisää uutisia