Uusiutuva lentopolttoaine suitsii hiilidioksidipäästöjen lisäksi ilmailun muitakin ilmastovaikutuksia.
Näin kertoo maailman ensimmäinen lennonaikainen tutkimus sataprosenttisen uusiutuvan lentopolttoaineen käytöstä kaupallisessa matkustajakoneessa.
Airbusin A350-koneessa tehdyt mittaukset osoittivat, että hiilipäästöjen ohessa myös koneen nokihiukkaspäästöt ja jäähiukkasten muodostuminen vähenevät merkittävästi.
Vertailukohtana oli tavanomainen Jet A-1 -lentopolttoaine.
Atmospheric Chemistry & Physics -julkaisun artikkeli perustuu Airbusin, Rolls-Roycen, DLR-tutkimuskeskuksen ja uusiutuvaa lentopolttoainetta valmistavan Nesteen yhteistyöhön.
Tutkimus tehtiin ECLIF3-hankkeessa, johon osallistuvat myös Kanadan kansallinen tutkimusneuvosto ja Manchesterin yliopisto.
Karsii myös tiivistysvanojen ilmastovaikutuksia
Tiivistysvanojen jääkiteiden määrä kulutetun sekoittamattoman uusiutuvan lentopolttoaineen massaa kohden väheni mittausten mukaan 56 prosenttia.
DLR:n ilmastomallisimulaatioiden avulla arvioitiin, kuinka suuren muutoksen tiivistymisvanat saavat aikaan maapallon ilmakehän energiatasapainossa.
Tulos oli, että tiivistymisvanojen ilmastovaikutus pienenee uusiutuvan lentopolttoaineen myötä vähintään 26 prosenttia.
Syynä on, että Nesteen jätteistä ja tähteistä tehty lentopolttoaine ei sisällä aromaattisia yhdisteitä.
”Ratkaiseva tekijä”
”Uusiutuva lentopolttoaine on laajalti tunnustettu ratkaisevaksi tekijäksi ilmailualan ilmastovaikutusten pienentämiseksi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä”, sanoo johtaja Alexander Kueper Nesteen uusiutuvan ilmailun yksiköstä.
”Lisäksi tutkimuksen tieteellinen näyttö tukee uusiutuvan lentopolttoaineen käyttöä tällä hetkellä hyväksyttyä 50 prosentin maksimia suurempina pitoisuuksina.”
Tulossa myös vety ja sähköpolttoaineet
Uusiutuvat lentopolttoaineet tuotetaan tällä hetkellä pääasiassa kasvi- tai jäteperäisistä uusiutuvista raaka-aineista.
Jo lähitulevaisuudessa ne voivat kuitenkin sisältää myös sähköpolttoaineita ja uusiutuvalla energialla tuotettua uusiutuvaa vetyä.
Monet näistä uusiutuvista lentopolttoaineista eivät sisällä lainkaan aromaattisia yhdisteitä.
Vähemmän aromaatteja polttoaineessa tarkoittaa vähemmän nokea päästöissä ja siten vähemmän jääkiteitä tiivistymisvanoissa.
Lue myös:
Neste toimittaa uusiutuvaa lentopolttoainetta Singapore Airlinesille
Neste toimittaa uusiutuvaa lentopolttoainetta Wizz Airille
Nesteen uusiutuvaa lentopolttoainetta Kreikkaan ja Meksikoon
Nesteen uusiutuvaa lentopolttoainetta United Airlinesin koneisiin
Nesteen uusiutuvaa polttoainetta Air Balticin lennoille
Nesteen uusiutuva lentopolttoaine ja vetyhanke etenevät
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!