Pohjoisen kesän salaperäisin taivaallinen näytös ovat yötä valaisevat pilvet. Suomessa yön valopilviä pääsee todennäköisimmin ihailemaan sydänsuven aikaan.
Englantilainen taidemaalari Robert Leslie lähetti kesällä 1885 Nature-lehteen kirjeen, jossa hän kertoi kiinnostavasta havainnostaan.
Maanantaina 6. heinäkuuta pohjoisen yötaivaan laelle oli iltakymmenen jälkeen ilmestynyt hopeisina hohtavia, aaltoilevia pilviä.
Horisontin alapuolelle laskeneen auringon valaisemat pilvet olivat taiteilijan mukaan kuin fosforimaalin peittämiä valkeita pintoja.
Leslie oli löytänyt tieteelle uuden ilmiön, valaisevat yöpilvet. Tutkimus on sittemmin osoittanut, että pilvien alkuperä on sekä astrokemiallinen että atmosfäärin tapahtumiin liittyvä.
Kansainvälisessä tutkimuksessa pilvistä käytetään lyhennettä NLC, joka on peräisin englannin kielen termistä noctilucent cloud. Nykyisenä satelliittiaikakautena puhutaan myös napa-alueen mesosfäärisistä pilvistä.
Tervehdys hajoavilta meteoroideilta
Maan ilmakehään saapuu joka päivä tonneittain avaruudellista kiviperäistä ainesta, pölyä ja murikoita. Ne hajoavat tavallisesti sadan kilometrin korkeudessa mesopaussiksi kutsutussa ilmakehän kerroksessa.
Hyytävän kylmässä ilmanalassa pölyhiukkasten ympärille alkaa tiivistyä ja kasvaa nanokokoisia jääkiteitä. Juuri ne muodostavat valaisevien yöpilvien ytimen.
Kiteet alkavat kerääntyä pilviksi sen jälkeen, kun ne ovat pudonneet alaspäin mesosfääriin noin 80 kilometrin korkeuteen.
Pienenpienet kiteet sirottavat hyvin sähkönsinistä valoa, joka usein on yöpilvien pääväri. Pilvet tulevat näkyviin, kun aurinko on 6–16 astetta horisontin alapuolella.
Tällöin auringonsäteet osuvat sopivasti mesosfäärin pilviin, jotka heijastuvat katsojan silmään tai kameraan. Iltayöstä pilviä esiintyy luoteisella taivaalla. Aamuyöllä katse kannattaa suunnata koilliseen.
Lue numerossa 4/2019 ilmestynyt juttu yötä valaisevista pilvistä kokonaisuudessaan täältä. (Kuva: Adobe Stock)
