Aalto-yliopiston spinoff-yritys Woamy oy on kehittänyt täysin muovittoman ja myrkyttömän sellukuituisen vaahdon, jota voidaan käyttää muun muassa pakkauksissa.
Yleisöäänestykseen perustuvassa Uusi puu -kilpailussa biovaahto vei ylivoimaisen voiton keräämällä 22 prosenttia annetuista äänistä.
Kisassa oli mukana yhdeksän innovaatiota.
Woamyn keksintö matkii puun pitkittäissuuntaisuutta, mikä tekee vaahdosta paitsi vahvan myös kevyen. Sillä voi korvata sekä kovia että joustavia pakkausvaahtoja.
Biovaahdon monikäyttöisyyttä lisäävät sen pehmeys ja pölyttömyys.
Pakkaa valaisimet ja hajuvedet
Woamyn vaahtoa hyödynnetään jo esimerkiksi designvalaisimien ja hajuvesien pakkaamisessa.
Yhteistyössä Aalto-yliopiston Pack-Age-kurssin kanssa vaahdosta rakennettiin Mylly Glassin viskilasien pehmuste.
Kartonkipakkauksen vaahtosisuksen pintaan painettiin räätälöity puukuvio, ja vaahtoon lisättiin tuotteeseen sopiva tuoksu.
”On ollut ilo tehdä yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa ja seurata lahjakkaita opiskelijoita, jotka ovat löytäneet oivaltavia ratkaisuja tuoda esiin Woamyn mahdollisuuksia luksustuotteiden pakkaamisessa”, sanoo Woamyn toimitusjohtaja Susanna Partanen.
Rakennuksiin hengittäviä julkisivuja puuvaahdosta – Aalto-yliopiston hankkeelle miljoonarahoitus
Selluntuotannon sivuvirrasta tehty biovaahto muuntuu seinäpaneeliksi – vaimentaa tehokkaasti ääntä
Mitaleille myös fleecetakki ja suojakalvo
Kisan kakkoseksi sijoittui maailman ensimmäinen puupohjainen fleecetakki, jonka lanseerasivat vuonna 2023 UPM Biochemicals ja ulkoiluvaateyritys Vaude.
Fleecen polyesterin valmistuksessa käytettävä hartsi sisältää tavallisesti 30 prosenttia monoetyleeniglykolia (meg), jota on perinteisesti tuotettu raakaöljystä.

UPM:n uutuus on saanut runsaasti myönteistä palautetta muiltakin urheiluvaatteiden valmistajilta.
Kankaiden tulevaisuus on puussa – UPM:n biokemikaaleihin pohjaava fleecetakki saa ensiesittelynsä
UPM Biochemicalsin uusi biopohjainen etyleeniglykoli syntyy sertifioidusta puusta
Kolmanneksi ylsi VTT:n ja Stora Enson kehittämä elintarvikepakkausten suojakerroskalvo.
Lähes sataprosenttisesti puupohjainen, myrkytön kalvo syntyi mikrofibrilloidusta selluloosasta (mfc).

Vain 0,02–0,03 millimetriä paksun kalvon lisäaineena käytetään esimerkiksi sorbitolia, jolla kalvoon saadaan venyvyyttä.
Kumppanukset ovat kehittäneet pilottitehtaassa myös kalvon tuotantoteknologiaa. Valmiina on kilometrien pituisia rullia, mikä osoittaa, että tuote skaalautuu teolliselle tasolle.
Kunniamaininta lakumukille
Kunniamaininnan sai houkutteleva, helposti käytettävä ja kierrätettävä lakritsapakkaus.
Keksinnön takana ovat Metsä Board, suunnittelutoimisto Futupack ja makeisyritys Kouvolan Lakritsi.
Lakumuki on kantta myöten tehty Metsä Boardin PE-päällysteisestä kartongista, eli sen sisäpuolella on ohut muovikalvo.

Pakkauksen kanteen voidaan myös painaa haluttu logo. Siten lakumuki sopii esimerkiksi koulujen ja urheiluseurojen varainkeruutuotteeksi.
Vuonna 2014 käynnistynyt Uusi puu -hanke ja -kilpailu nostavat esiin suomalaisyritysten puupohjaisia innovaatioita. Vuoden 2024 voittajat julkistettiin Metsäpäivillä 25. lokakuuta.
Päivi Ikonen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!