Sata vuotta sitten perustettu Lotta Svärd nousi viime sotien aikana maailman suurimmaksi naisten vapaaehtoiseksi maanpuolustusjärjestöksi. Lotat tekivät mittaamattoman arvokasta työtä muun muassa haavoittuneiden sotilaiden hoidossa.
Arja-Leena Paavola
Kenttäsairaaloissa, kenttäapteekeissa, sairasjunissa, laboratorioissa, eläinten lääkinnässä ja veripalvelussa.
Muun muassa niissä uurastivat viime sotien aikana suomalaiset lääkintälotat.
Talvisodassa (1939–1940) työskenteli vapaaehtoisina lääkintälottina noin 7 000 naista. Ennen jatkosotaa (1941–1944) heitä ehdittiin kouluttaa lisää. Vuoteen 1943 mennessä lääkintälottia toimi erilaisissa tehtävissä jo 22 000.
Lottien panos oli erityisen arvokas siksi, että heidän työnsä vapautti kymmeniätuhansia miehiä varsinaisiin sotatoimiin.
Lääkintälotilla, usein hyvinkin nuorilla, ei ollut alan ammattikoulutusta. Sen sijaan he saivat pikaopit työhönsä kursseilla, joilla käytiin läpi ensiapua, anatomiaa, yleisimpiä tauteja ja tavallisimpien lääkkeiden käyttöä.
Keskeinen asia opetuksessa oli myös kulkutautien hoito ja niiden ehkäisy sekä siviiliväestön avustaminen.
Lyhyiden lääkintäkurssien rinnalla järjestettiin myös sairaanhoitoapulaiseksi valmentavia kursseja.
”Lääkintälottien tehtävänä kenttäsairaaloissa oli esimerkiksi haavoittuneiden sidosten vaihtaminen ja huolehtiminen siitä, etteivät haavat ala märkiä”, kertoo Minna Elomaa-Krapu, joka tutki väitöskirjassaan lääkintälottien kokemuksia vuosina 1939–1945.
Kenttäsairaalat toimivat rintamalla haavoittuneiden ensimmäisinä hoitopaikkoina. Sairaaloita perustettiin tyhjilleen jääneisiin rakennuksiin mutta myös jopa telttoihin.
Hoito oli lyhytaikaista, koska jokainen vuode piti vapauttaa nopeasti seuraavalle tulijalle. Jotkut kykenivät palaamaan joukko-osastoonsa, muut siirrettiin jatkohoitoon sotasairaalaan.
Kenttäsairaalan tärkein tehtävä oli antaa akuuttia kirurgista hoitoa.
Nukutusaineena hyödynnettiin eetteriä. Koska anestesialääkäreitä ei ollut saatavilla, sairaanhoitajia koulutettiin antamaan potilaalle kevyt narkoosi.
Lyhyemmissä toimenpiteissä leikattavat saivat laskimoonsa heksobarbitaalia. Toinen vaihtoehto oli paikallispuudutus.
”Tarvittaessa tehtiin myös verensiirtoja, joissa käytettiin vain O-verta. Veri oli pakattu virvoitusjuomapulloihin”, Elomaa-Krapu kuvailee.
Taisteluvammoista tavallisimpia olivat ampumahaavat, mutta myös sirpalevammoja oli paljon. Niiden hoito oli vaikeaa, sillä haavat olivat repaleisia, ja niihin kulkeutui bakteereja jo maaperästä.
Infektiot olivat yleisiä. Antibioottien puutteessa tulehduksia hoidettiin sulfonamideilla, jotka hidastavat bakteerien kasvua estämällä foolihapposynteesiä.
Potilaiden tuskia lääkittiin pääasiassa morfiinilla ja heroiinilla, jotka johtivat helposti riippuvuuteen. Riski tiedostettiin, mutta muutakaan tehokasta kivunlievittäjää ei ollut.
Juttu lottien työstä muun muassa terveydenhuollossa, muonituksessa ja ilmavalvonnassa ilmestyi numerossa 2/2021. Lue koko juttu täältä.
(Kuva: Lottamuseo) Lääkintälotat hoitavat haavoittuneita. Työ sotasairaaloissa oli hieman helpompaa kuin kenttäsairaaloissa, mutta niihinkin oli lopulta pakko lähettää nuorimmillaan vain 16-vuotiaita lottatyttöjä.
Sinua voisi kiinnostaa myös:
Voimat kasvoivat taakan mukana
Kun Suomen kemistit kävivät salaista sotaa
Ruotsalainen lääkäri ikuisti talvisodan väreissä
Kemianteollisuus kukoisti menetetyssä Karjalassa
Oikeuskemistit hoitivat leiviskänsä sota-aikanakin
Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:
- Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
- Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
- Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa
