Desentum kehittää niin sanottuja allergiarokotteita eli bioteknisesti tuotettuja, muokattuja hypoallergeeneja. Kuva: Desentum.

Biolääkeyhtiö Desentumin 12 miljoonan euron osakeanti täyttyi ennätysvauhtia

Desentumin osakeanti oli kasvurahoitusyhtiö Springvestin historian suurin rahoituskierros. Anti ylimerkittiin alle kolmessa viikossa suomalaisten sijoittajien voimin.

Uusin osakeanti vauhdittaa biolääkeyrityksen kansainvälistä kasvua ja tuotekehitystyötä.

Desentumin toimitusjohtaja Pekka Mattila on tyytyväinen yhteistyöhön Springvestin kanssa.

”Meillä yksinään ei olisi mahdollisuutta lähestyä niin suurta sijoittajien joukkoa kuin Springvest pystyy tavoittamaan, ja olemme saaneet heidän kauttaan mukaan myös suurempia sijoittajia”, Mattila kertoo.

Desentum kehittää niin sanottuja allergiarokotteita eli siitepöly-, ruoka-aine- ja eläinallergioiden hoitoon tarkoitettuja immunoterapeuttisia hypoallergeeneja.

Hypoallergeenit ovat muokattuja allergeeniproteiineja, jotka voivat tehostaa ja nopeuttaa allergian siedätyshoitoa merkittävästi. Hoidon kesto voi lyhentyä vuosista kuukausiin.

Lupaava kehitys luo pohjaa lisensoinnille tai yrityskaupalle

Desentumin pisimmälle ehtinyt tuote on koivuallergiaan tarkoitettu rokote, jota testataan jo ihmisillä. Alustavat tiedot testeistä ovat erittäin lupaavia.

Yhtiöllä on esikliinisessä kehitysvaiheessa myös muita kandidaatteja, joista tärkeimmät ovat maapähkinä- ja heinäallergiarokotteet.

Jos kliinisten tutkimusten tulokset ovat jatkossakin hyviä, Desentumin johto uskoo yhtiön olevan erittäin kiinnostava kohde yritysostolle tai lisensoinnille.

Springvestin toimitusjohtajan Aki Soudunsaaren mukaan lääkekehitysalalle on tyypillistä, että suuryritykset täydentävät portfoliotaan ja hankkivat uutta teknologiaa yritysostojen avulla.

Aiheesta aiemmin:

Desentumin tieteellinen läpimurto – suomalainen biolääkeyritys lupailee rokotetta hengenvaaralliseen pähkinäallergiaan

Suuret odotukset – suomalainen Desentum testaa koivuallergiarokotettaan Kanadassa

Koivuallergiarokotteen kehittäjä Desentum keräsi miljoonarahoituksen

Suomalaisrokote koivuallergiaa vastaan etenee lupaavasti


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia